Seuraavana päivänä Merin oli määrä saapua ja mentiinkin Merii vastaan lentokentälle, kun piti samalla hoitaa viimekertainen Vietnamin lentolippusähläys, jotta saadaan rahat takaisin tilille. Majotettiin Meri samaan hostelliin ja pyörähdettiin sumuisella ja hieman sateisella Victoria Peekillä. Näkymät olis varmaan ollut huikeat, mutta näkyvyys oli n. 2 m... Mutta takaisin päin otettiin Trami, joka laskeutuu huipulta alas melko jyrkästi ja tuli ihan vuoristoratafiilis, joka korvas maisemien puuttumisen :D

Perjantaina retkeiltiin lähellä olevalle Cheung Chan? saarelle, jossa on vähän pienkaupunkitunnelmaa keskellä suurkaupunkia. Kivan näkönen biitsi ja kapeita kujia. Toki retkeilypäivä sattui olemaan huonoin kelipäivä ja vettä sato kaatamalla lähes koko ajan. Tulipahan käytyä. Illalla suunnattiin vielä rullaportaiden happy hour-tarjontaa tutkailemaan ja vietettiin hauska ilta.

Lauantaina alko olee aika absurdi fiilis, kun kotiin lähtö on niin lähellä. Mietittiin meijän vuotta Merin kanssa ja todettiin yhteen ääneen, että aikamoisia seikkailuja ollaan päästy kokemaan. Perustettiin myös anonyymit matkailijat ryhmä, jotta saadaan vertaistukea toisistamme kun koitetaan sopeutua Suomen arkeen. Viimeisen illan juhlat juhlittiin Lan Kwai Fong baarikadulla haikein ja onnellisin tunnelmin.

Tänään vielä pyörähdettiin Kowloonin puolella Baliravintolassa ja Indonesiatunnelmissa, kun jostain syystä niitä asuu täällä ihan älyttömästi ja sunnuntaisin he kokoontuvat piknikömään mm. Kowloon parkiin. Mua ja Meriä tultiin taas pyytämään valokuvaankin. Kotoisa fiilis siis. Iisipäivä kävellessä ympäri Kowloonia ja viimehetken shoppailutkin tuli hoidettua...Nyt kone kohti Lontoota ja sieltä Helsinkiin. Viimeiset tunnelmat ja valokuvat sitten home sweet home!

Si Phan Donista Vang Viengiin ja Luang Prabangiin

Si Phan Donista otettiin bussi suoraan Vang Viengiin, jonne on matkaa n. 950 km, mutta kesto oli ihan Aasian luokkaa: lähettiin saarelta 11 aikaan aamulla ja oltiin perillä seuraavana päivänä n. yhden aikaan iltapävällä. Onneks bussissa istumiseen ollaan jo totuttu ja matka meni suhteellisen helposti ja yöbussi osuus oli tosi hyvä, hyvien sänkyjen ansiosta.
Vang Vieng on pieni kylä vuorten keskellä Nam Song-joen rannalla. Uskomattoman kaunis paikka, ei ihme että reissarit on sen vallannu ja tehny siitä partykaupungin. Viime syksynä sinne tehtiin iso ratsia ja suurin osa paikan baareista suljettiin, joten meno oli onneksi vähentynyt ja kylä oli mukavan rauhallinen ja lähempänä oikeaa Laosia. Majoitukset oli halpoja ja ravintoloita oli paljon, mutta muutoin väkeä ei ollut juuri ollenkaan ja ilta yhdeksältä viimeistään alkoi kylä olla kuin unessa. Tutustuttiin bussimatkalla yhteen suomalaiseen (jonka kanssa yllättäen löytyi yhteinen tuttu, Tuomas Sarkola) ja pyörittiin sen kanssa melko paljon. Ekana päivänä vaan käppäiltiin ympäri kylää ja toivuttiin melkoisesta matkaväsymyksestä. Toisena päivänä vuokrattiin tuubit eli ilmalla täytetyt traktorin sisärenkaat ja ajettiin tuktukilla joen ylävirtaa n. 5 km päähän kylästä. Sit heitettiin tuubit jokeen ja hypättiin niiden päälle lillumaan kohti kylää. Matkan varrelle oli paikalliset perustanut muutamia ravintoloita ja baareja, joissa sitten pysähdyttiin "lepäämään". Koska nyt on kuivakausi, joki ei virtaa kovin vauhdilla paitsi ihan muutamista kohtaan, joten saatiin kellua joessa n. 5 tuntia ennen ku oltiin perillä takas kylässä. Tosin tehtiin myös aika monta pitstoppia...Sellainen sunnuntai tällä kertaa.

Maanantaiaamuna jatkettiin matkaa kohti Luang Prabangia, Laosin kulinaristikaupunkia. Matkaa taas vaan n. 150 km mutta matka yli vuorten kesti n. 6 tuntia!? Kaupunki on tosi viihtysä ja ravintoloita joka lähtöön eri puolilta maailmaa, mutta aika paljon ranskalaisia keittiöitä. Majoituttiin alkuun Nam Khon joen varrelle vähän kauemmaks keskustasta, jonka läpi kulkee taas Mekong-joki. Tiistaina kierreltiin kaupunkia vähän sateisella ilmalla ja mä kävin ottaa pitkästä aikaa rentouttavan hieronnankin. Käytiin myös keskustassa olevalla kukkulalla ihailee maisemia ja katsastamassa taas yksi temppeli lisää. Temppeli ei ollu mitenkään ihmeellinen mut maisemat oli aika huikeet.

Keskiviikkoaamuna meijät haettiin majoituksesta elefantticampiin n. 15 km kaupungista. Campilla opeteltiin mm. miten elefantin selkään noustaan ja miten sieltä tullaan alas (ei kovin iisiä, kun se eläin on niin överi-iso), millä käskyillä sen saa liikkumaan eteen, taakse, vasemmalle, oikealle ja miten se pysähtyy. Ratsastettiin niillä ihan iteksemme istuen elefantin niskan päällä ja koitettiin ohjailla niitä, tosin tietysti oppaat on ollu valvomassa, jos ne ei vaikka tottele meitä :D Ne on ihan valtavia eläimiä, vaikka Aasian norsut onkin pienempiä kun Afrikassa, ne painaa yli 3000 kg, syö 250 kg ja juo 150 l päivässä. Ihan älytöntä. Ei ne paljon muuta teekään kun syö, kun ne nukkuukin vaan muutamia tunteja vuorokaudessa. Aika pelottavaa oli aluks istua sen selässä kun on niin valtavan korkeella ja etenkin kun norsu paineli suht jyrkkää mäkeä alaspäin, tuntu koko ajan et tippuu sieltä sen pään yli. Ratsastettiin myös sellasella tuolilla istuen, mutta molemmat pääs sillonkin niskan päälle "ohjailemaan" norsua. Ihan mieletöntä. Ja koska täällä on melko kuuma ja norsut tykkää käydä uimassa, käytiin ratsastamassa niillä tuolla joessa ja välillä ne veti kärsäänsä vettä ja suihkutti sitä päälleen (eli myös meijän päälle). Toisena päivänä päästiin vielä kylvettämään niitä joessa. Istuttiin taas niiden selkään ja paineltiin jokeen ja siellä sitten harjalla pestiin norsua. Molemmat meinas lentää alas aina välillä selästä, kun norsu pisti päänsä veden alle tai muuten vaan heilautteli sitä. Ihan huippuhauskaa.

Norsuseikkailun jälkeisenä päivänä törmättiin taas sattumalta Vang Viengissä tutustumaamme suomalaiseen. Tehtiin sitten yhdessä retki n. tunnin päässä sijaitseville vesiputouksille, jotka osoittautuivatkin ehkä reissun näyttävimmiksi sellaisiksi. Taas oli tietysti kiivettävä mahdollisimman hankalaan ja korkeimpaan paikkaan putouksen päälle, mutta olihan näkymätkin sitten sen mukaiset. Ehdittiin sitten vielä urheilusuorituksen jälkeen vähän pulikoidakin putouksessa ja vesi oli mukavan virkistävää kaiken sen hikoilun jälkeen. Ja Suvi pääsi vielä hyppäämään puusta liaanilla viileään veteen. Vesiputouksen vieressä oli meidän yllätykseksi karhuja häkissä ja turisteja niitä pällistelemässä. Tuli vähän korkeasaarifiilis, kun katseli noita hassuja veijareita mm. riippumatossa ottamassa iisiä.
Illalla käytiin vielä night marketilla, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, jonne mekin vaihdoimme majoituksen loppuajaksi. Marketilta löytyi kaikenlaista käsityökrääsää ja sinne olisi varmasti saanut upotettua yllättävänkin paljon rahaa. Onneksi järki pysyi mukana ja ostettiin vain välttämättömät tuliaiset. Saatiin myös nauttia pitkästä aikaa night marketin ruuista, joita ollaan kaivattu aina Indonesiasta saakka. Hyvää ja halpaa tosiaan on mahdollista saada, jos ette usko, matkustakaa Aasiaan!

Seuraavana päivänä vuokrattiin fillarit ja pienen suostuttelun jälkeen Suvikin "halusi" lähteä katsomaan kaupungissa pelattavaa golfin ammattilaisturnausta n. 10 km:n päähän. 35 astetta lämpöä, huono mummopyörä ja ylämäki, siinäpä loistava lähtökohta retkelle! N. tunnin päästä saavuttiin vihdoin golfklubille ja pienen etsiskelyn jälkeen löydettiin 18 viheriö, jonne oli vielä muutama ryhmä saapumatta. Muita turisteja ei paikalla näkynyt, joten ihmetys oli kova, kun istuttiin viheriön lähelle yleisön joukkoon. Tarkennuksena vielä, muu yleisö oli lähinnä toimitsijoita. Nautiskeltiin kuitenkin näkemästämme ja olipa paikalla myös Tv-kamerat, ja taidettiin joihinkin pätkiin mekin päästä mukaan. Hauska kokemus, vaikkakaan yhtään tuttua pelaajaa ei mukana ollut.

Viimeisenä päivänä Luang Prabangissa päätettiin ottaa iisiä ja suunnata edellisen päivän pyöräreissulla vahingossa löytämäämme uimapaikkaan. Paikka oli tavallaan ravintola, jossa oli kaksi isoa uima-allasta. Nautiskeltiin kenties reissun viimeisestä uimamahdollisuudesta ja auringonotosta. Illalla vielä syötiin tietysti night marketilla mahdollisimman isot annokset eurolla, joka oli tämän seisovan pöydän hinta, ei paha.

Sunnuntaina oli sitten edessä reissun viimeinen bussimatka Luang Prabangista Vientianeen, matkaa 385 km, ilmoitettu kesto 9 tuntia. Rutiinia näihin ultimatematkoihin alkaa olla jo hankittu, joten varsin hyvillä mielin lähdettiin matkaan. Tie Luang Prabangista Vientianeen on todella mutkikas ja ahdas, sekä suurilta osin onnettomassa kunnossa. Se tarkoittaa käytännössä max. 50-60 km/h vauhtia, suurimmaksi osaksi 30 km/h tai alle. Bussin pomppiessa ja kääntyillessä mutkatiellä voi kuvitella pystyykö siinä kyydissa nukkua. Jo pelkästään tuolilla pysyminen vaatii taitoa ja tuuria.

Matka alkoi lupaavasti, kun meidän bussi hajosi reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen. Ihmeteltiinkin miksi seistiin paikallaan yli puoli tuntia, kunnes meille selvisi, että kohta tulee "uusi" bussi johon me vaihdettaisiin. Kuten arvata saattaa mitään infoa asiasta ei annettu, seurasimme vain muita. No päästiin sitten jatkamaan matkaa seuraavalla bussilla, joka oli tietty tupaten täynnä, onneksi saatiin istumapaikat. Yhtä hyvin ei käynyt hieman myöhemmin kyytiin tulleelle miehelle ja hänen mukanaan matkustaneelle kukolle, kyllä kukolle!  Matka meni sen jälkeen varsin leppoisasti, jos ei lasketa hankaluuksia pysyä tuolilla töyssyissä ja tasaisin väliajoin kuulunutta kukon kotkotusta. Ihailin matkan aikana maisemia ja ohitettavien kylien meininkiä. Oli herättävää huomata elämän yksinkertaisuus ja arjen realiteetit. Pienet lapset kantoivat painavia vesiastioita kaukaa kylästä koteihinsa, suihkut tien varressa avoimella paikalla, yksinkertaiset majat joissa ihmiset asuivat yms. Tämmöistä on elämä Laosin maaseudulla. Ei mitään luksusta, mutta kaikki ihmiset hymyilevät ja ainakin näyttävät onnellisilta. Saman ilmiön on huomannut muuallakin Laosissa ja Aasiassa, ihmisten hymyilyn. Osataan nauttia elämän pienistä iloista eikä valiteta pienistä. Kaikki tämä on antanut paljon uusia ajatuksia itselle ja olen huomannut itsekin hymyileväni huomattavasti enemmän ja pienemmistä asioista, kuin Suomessa, toivottavasti sais kuljetettua saman fiiliksen kotiin saakka.
Kesken kaiken tämän haaveilun astui loppubussimatkasta pääosaan eräs saksalainen vanhempi "herrasmies". Sattumalta olin jutellut ko. hepun kanssa ennen matkaa ja kävi ilmi, että mies on matkustellut Aasiassa aiemmin paljonkin. Vaikea uskoa, sen perusteella mitä tapahtui. Ensin valitusta bussin ilmastoinnista ja ylipäänsä bussin laadusta, ei kuulemma ole mikään VIP-bussi kuten oli luvattu (Laosin standardein bussi oli oikein hyvä ja vessakin löytyi). N. 2 tuntia ennen määränpäähän saapumista mies käveli jälleen eteen ja vaati kuskia pysähtymään vessatauolle, bussin vessaa ei kuulemma voi käyttää. Kun bussi ei pysähtynyt, käveli mies eteen uudestaan ja varsin ikävään sävyyn meuhkasi ja vaati bussia pysähtymään, jotta herra pääsisi vessaan. Kanssamatkustajat lähinnä nauroivat ja ihmettelivät touhua, kyllä hävetti olla länsimaalainen. No bussi sitten pysähtyi ja patu kysyi minkälainen vessa mahtaa paikassa olla, no eipä kelvannut!? Matka jatkui n. tunnin ja sama heppu taas, tällä kertaa agressiivisemmin, meni vaatimaan pysähdystä, taisipa kuskiakin ravistella, koska bussi käyttäytyi oudosti! Bussi seis keskelle ei mitään ja herra toimittamaan tarpeensa, jonka jälkeen matka jatkui! Voi veljet mikä kaveri! Ei pitäisi yleistää, mutta miehen maanmiehistä ja naisista on tällä reissulla ollut riesaa aiemminkin. Eivät osaa käyttäytyä, mutta ei siis yleistetä, eihän.

Vihdoin päästiin perille 12 tunnin matkustamisen jälkeen ja löydettiin oikein mukava majapaikka Vientianen keskustasta.

Huesta otettiin bussi rajan yli Savannakhetiin Laosiin. Bussimatka suju varsin helposti eikä rajallakaan ollut suurempia ongelmia. Paikallisten jonotustaidot tosin on aika kehnoja ja odoteltiin leimoja passeihin jonossa ihan nätisti kun takaa alettiin vaan puskea eteenpäin ja koitettiin kyynerpäiden avulla kiilata eteen. Ihan sekopäistä touhua. Päästiinpäs kuitenkin tiskille ja ostettiin viisumit, 35 dollaria ja 1 dollari leimamaksua :D Matka kesti n.10 tuntia ja bussi oli aasialaisittain hieman täynnä eli käytävä oli täytetty muivituoleilla ja ihmiset istui myös siinä. Ja joka pysähdyksellä tottakai pamahti sisään jäätävä määrä kaupustelijoita. Tuttua ja turvallista Aasiaa...

Savannakhetissä otettiin majoitus ja mentiin syömään ja tottakai törmättiin suomalaiseen pariskuntaa safkalla. Majoituksessa oli vessassa Samin kämmenen kokoinen hämähäkki, joten ei ihan kauheesti huvittanut siellä hengailla. Aamulla lähdettiinkin aikaisin jälleen kerran bussipysäkille (kolmatta päivää putkeen) etsimään bussia Etelä-Laosiin Si Phan Donin Don Det saarelle Mekong joen varteen. Oltiin edellisenä iltana kyselty monelta busseja lähtee ja saatu jo kolmea eri tietoa sekä siitä mihin aikaan ja siitä että mihin ne bussit menee. Tuktuk kuski ajoi juuri lähtenyttä bussia takaa töötti ja kaasu pohjassa ja saikin sen kiinni mutta se oli niin täynnä että päätettiin suosiolla etsiä seuraava. Lopulta bussiaikataulu ei ollut mikään niistä, mitä meille oltiin kerrottu mutta päästiin bussiin ja saatiin jopa ihan oikeat istuimetkin. N. 6 tunnin päästä saavuttiin Pakseen, jossa piti vaihtaa bussia. Seuraava kulkupeli olikin sitten tuktukin kaltainen pikkubussi, johon mahtuis mun mittapuun mukaan n. 10 henkeä. Bussissa oli loppujen lopuksi n. 40 henkeä (osa roikkui auton perässä ja osa istui katolla) ja ihan järjetön määrä tavaraa. Noin epämielyttävää kyytiä ei ollakaan vielä tällä reissulla koettu, hyvät krampit oli jaloissa kun matkahan kesti vaivaiset 4 tuntia...Ei oltu syöty koko päivänä ja kolmas päivä matkustaessa putkeen vei hyvin voimat, joten kun vihdoin löydettiin vielä pilkkopimeässä vene ja päästiin saarelle oltiin aika lopussa. Nopeet majapaikkaetsinnät, safkat ja alle minuutti niin olin unessa. 12 tunnin unet teki terää.

Don Det on melko pieni saari täällä 4000 saaren joukossa, josta on siltayhteys viereiselle Don Khon saarelle. Aika on täällä melko pysähtynyttä. Riippumattoja, joki, muutama ravintola, 100 majoituspaikkaa, joista suurin osa tyhjiä ja paljon paikallisia juhlimassa tällä hetkellä Laosin uutta vuotta ja veden juhlaa. Eipä paljon paremmaksi voi muuttua eikä tunnu bussissa istuminen turhalta. Kyllä kannatti. Tutustuttiin vielä "tuktukbussissa" jenkkipariskuntaan, joista nainen asuu Vientianessa (tekee väikkäriään ja siihen liittyvää tutkimusta täällä, ei pöllömpi idea :D)ja ollaan hengailtu täällä niiden kanssa ja viimeiset pari yötä Laosin ajasta saadaan asua Jenin kotona Vientianessa.

Don Detissä eka päivä käytettiin saariin tutustumiseen. Vuokrattiin fillarit ja ajeltiin ympäri saarta ja käytiin myös Don Khonin puolella. Tosi kaunista ja ilma on ihan överi kuuma, joten on ihanaa kun pystyy pulahtaa jokeen aina välillä. Majoitus, joka otettiin ekana iltana oli ihan kiva, mutta haluttiin vielä viimeisen kerran bungalowiin, joten käytetiin aika paljon myös aikaa täydellisen bungalowin etsimiseen. Pyörämatkalla törmättiin tuktukissa tutustumaamme jenkkipariskuntaan Chrisiin ja Jeniin ja sovittiin että mennään illalla yhdessä syömään. Ne halus seuraavana päivänä lähtee käymään Kaakkois-Aasian suurimmilla vesiputouksilla ja retkestä tulee halvempi, jos on useempi osallistuja, joten pyysivät meitä mukaan. Vietettiin siis iltaa yhdessä, mutta täällä kaikki paikat menee kiinni viimeistään puolilta öin ja aamulla lähdettiin yhdessä vesiputouksille. Ensin veneellä mantereelle ja sieltä 20 minuuttia autolla putouksille. Oli ihan mielettömät! Enpä noin isoja putouksia ole ennen nähnytkään. Ei ihan uimaan olis voinu mennä, joten käppäiltiin vähän sivuhaaraa pitkin ja päästiin työntää pää pienen putouksen alle. 35 asteen helteessä ja edellisiltana nautittujen oluiden jälkeen viileä putousvesi tuntu melko hyvältä. Syötiin vielä siellä ja tultiin takas Don Detiin.

Mentiin iltapäivällä vielä porukalla rannalle ja mä ja Sami vuokrattiin uimarenkaat ja lilluttiin vaan vedessä ja nautiskeltiin muutamat oluet! Eipä tosiaan hullumpaa. Meillä oli sentään hatut päässä, vaikka ei tietysti aurinkorasvaa ja kolme tuntia vedessä teki tehtävänsä. Selkä helottaa punaisena ja aamulla majapaikan vaihdoksessa rinkan selkään laittaminen oli hieman haastavaa... Illalla oli tarkoitus vielä mennä yhdessä syömään, koska Jen ja Chris lähtee tänään mutta Jen oli saanut auringon pistoksen päivällä ja oli kuumeisena huoneessa, joten Chriskään ei jääny syömään meijän kanssa. Vaihdettin sähköpostit ja Jenhän me vielä nähdäänkin Vientianessa, mutta Chris puhui vähän Suomeen tulosta, jossakin vaiheessa, joten ehkä vielä törmätään!

Maanantaina oli ajatus makoilla riippumatossa ja lueskella kirjoja ja alotettiinkin jo lukemaan, kun majapaikan ravintola löi paikalliset popit kohtuullisen kovalle ja toi meille terassille olutta. Sit meijän piti liittyä niiden uudenvuodenjuhlaseurueeseen. Laoslaiseen tapaan pöydässä oli vaan yks lasi ja jokainen vuorollaan tyhjensi lasin ja tarjosi sen seuraavalle ja välissä ammuttiin vesipyssyillä kaikkia ohikulkijoita ja syötiin kanan jalkoja. Eikä siis tosiaan kanankoipia vaan niitä varpaita!? Siinä me sitten nautittiin laosilaisesta vieraanvaraisuudesta muutama tunti kunnes juhlat vaihtoivat paikkaa seuraavaan taloon.

Tänään pidettiin riippumattopäivä ja makoiltiin muiden reissailijoiden kanssa reggae baarin terassilla patjoilla. Terassi on heti joen yläpuolella n. 5 metrin korkeudessa ja sinne oli rakennettu hyppylankku, josta sitten aina kun tuli liian kuuma pysty hyppäämään jokeen. Mulla meni jokunen kerta, että kävin reunalla, mutten uskaltanu hypätä, mutta lopulta kuitenkin kaikkien kannustuksen ansionsta hyppäsin sieltä alas. Hauskaa oli.
Huomenna melomaan!

Perjantaina kulutettiin aikaa tietenkin rannalla ja muuten vaan haahuillen. Meillä oli jälleen edessä yöbussi, joten mitään sen tähdellisempää ei oikein pystytty tekemään. Suuntana oli Hoi An ja bussin oli määrä olla perillä aamukuudelta. Viimekertainen yöbussi antoi odottaa vaivatonta matkaa, mutta toisin kävi. Meidän paikat oli huonommat ja ahtaammat, kuin viimeksi, eikä bussissa ollut vessaa! Länsimainen takapuoli, hartiat ja 20 cm pidemmät jalat kuin paikaillisilla, ei ole hyvä yhdistelmä, jos yrittää nukkua ko. paikoilla. (paitsi Suvi nyt pystyy nukkumaan, vaikka terävillä kivillä...) No, jotenkin saatiin yö menemään ja aina välillä jonkin tunnin jopa nukuttua. Kolmelta yöllä oli oikein mukavaa, kun bussissa matkustanut pikkulapsi päätti pitää yksipuolisen konsertin. Kun vihdoin saavuttiin Hoi Aniin, oli kello 8.30, eli 2,5 tuntia tuhraantui johonkin matkalla.

Parin tunnin etsimisen jälkeen löydettiin oikein mukava, kuukausi sitten avattu hotelli, Golden River, ihan kohtuu hintaan. Ainoa mikä on tökkinyt, on aamupala, jossa välillä on syötävää, välillä ei. Hoi An itsessään on molempien mielestä ollut parasta Vietnamia, kauniita jokimaisemia ja vanhankaupungin upeita rakennuksia. Vaikka täällä on turisteja melko paljon ja sitä myöten tietty ärsyttäviä kaupustelijoita, tuntuu paikka kuitenkin aidolta ja sellaiselta, millaiseksi itse oli Vietnamin kuvitellut. Hoi An on kuuluisa myös loppumattomista Taylor Made paikoista, joissa voi teettää lähes mitä tahansa. Ensimmäinen päivä käytettiinkin tähän kalliiseen huviin. Kaikki on tietenkin Suomen mittapuun mukaan halpaa, mutta köyhän reppureissaajan budjetin tämä villitys onnistui sekoittamaan. Molemmat teetti nahkatakin, kengät, Suvi vielä mekon ja osti käsilaukun. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen, eikä ko. tuotteita raaskisi ikinä Suomesta ostaa, vieläpä juuri itselle tehtynä.

Alla katukuvaa Hoi Anin vanhasta kaupungista

Muuten aikaa ollaan vietetty lähinnä kaupunkia kierrellessä ja parina päivänä käytiin pyöräilemässä muutaman kilsan päässä sijaitseville beacheille. Eilen käytiin paikallisella perinteisellä jokiajelulla, Vietnamin sodan veteraanin johdolla. Hauska heppu, joka piti huolen, että otetaan kuva kaikesta mahdollisesta kiinnostavasta, mikä sattui joen varrelle. Ilmat ei ole olleet ihan parhaat mahdolliset, sillä ekan päivän 37 asteen helle vaihtui pilviseksi ja harmaaksi, tosin ihan lämpimäksi keliksi. No turha kai valittaa, kun kuukauden päästä mennään kuitenkin palelemaan takaisin Suomeen.

Yllä kuski, joka menetti toisen jalkansa amerikkalaisten pommituksissa, ja alla matkustajat

Tänään matkattiin 150 kilometriä pohjoiseen Huen kaupunkiin, jossa yövytään ainoastaan yksi yö, koska tarkoituksena on jatkaa heti seuraavana aamuna Laosiin bussilla rajan yli. Perillä pitäisi olla iltapäivästä, saas nähdä kuinka käy. Bussimatka Hueen kesti hyvät 4 tuntia ja ensimmäiset kilometrit Suvi joutu istuu lattialla, kun bussi oli buukattu turhan täyteen. Päästiin taas mukavaan Aasian bussimatkailuun käsiksi. Hueen tutustuttiin tänään pikaisesti kävellen, mutta koska aikaa oli vain muutama tunti ja vielä ikävä sade yllätti kesken käppäilyn, jäi tutustuminen aika pintaraapaisuksi. Nähtävää olisi kyllä ollut paljonkin, varsinkin historiasta kiinnostuneille, mutta ensi kerralla sitten. Sateen ansiosta saatiin kuitenkin vihdoin ostettua hienot sadeviitat, jotka meidän piti hankkia jo Indonesiasta 4 kuukautta sitten. Nyt melkeen toivoo, että kesän festareilla sataisi edes vähän, jotta saisi käyttää näitä komistuksia.

Suvi onnellisena uuden sadeviitan omistajana ja Sami ennen sadetta, jonkun linnakkeen edessä( pakollinen nähtävyyskuva Huesta)

Nyt, kun Vietnamin aikaa on pari päivää jäljellä, on paikallaan muutama huomio maasta. Aasialaiseen tapaan liikenne on hallittu kaaos, mutta mielestämme rauhallisempi, kuin muualla Aasiassa tähän saakka ja kaiken lisäksi oikeanpuoleinen, mikä tuli meille yllätyksenä. Täällä on välillä jopa joitain liikennesääntöjäkin ja Hoi Anissa jopa kävelykatuja.( Ja sitä myös valvotaan)! Ajokulttuuri on toki aasialaista, mutta kaasujalka ei ole ihan niin raskas, kuin esim. Indonesiassa. Muutenkin sääntöjä on enemmän, kuin muualla tähän asti. Esimerkiksi tupakointia yleisillä paikoilla sisätiloissa näkee varsin vähän. Tavallaan Aasian säännöttömyyttä on jopa hieman ikävä, vaikka tietysti esim. tupakointisääntö on melko mukavaa. Maa vaikuttaa kuitenkin todella mukavalta, eikä huijareita ole joka nurkalla, toki on niitä täälläkin, mutta paljon vähemmän. Ainoat huonot kokemukset on ollut pari taksikuskia tietenkin, ja yksi hotellivirkailija, mutta niitä kai on jokapaikassa. Edessä siis uusia jännittäviä seikkailuja rajanylityksineen jne.

Alla kuva Aasian yleisimmistä kulkuneuvoista, tottakai ylitäyteen lastatussa laivassa

Lentokentälle mentiin hyvissä ajoin bussilla, mutta lento oli niin paljon myöhässä, että jatkolento Vietnamiin oltais missattu, joten ne oli säätäny meille lennon suoraan Vietnamiin myöhemmin illalla ja käski meijän palata tiskille parin tunnin päästä. Ensin ne kuitenkin kyseli meijän lipuista pois Vietnamista ja viisumeista ja vastattiin niinkuin asiat olivat: meillä ei ole viisumia eikä lippua pois Vietnamista. Venailtiin muutama tunti kahvilassa ja mentiin odottaa uudelleen Check iniä ja n. tunnin venailun jälkeen meitä lopulta alettiin ohjaa toiseen paikkaan, jossa taas jonotettiin. Lopulta meille kerrottiin ettei meitä oteta koneeseen, jos meillä ei ole lippua pois Vietnamista. Siinä vaiheessa kello oli jo melko paljon ja myöhempikin lento alko olee lähtövalmiudessa ja oltiin venailtu n. 3 tuntia. Alettiin sitten kiireessä ostaa mitä tahansa lentoa pois Vietnamista. Onneksi lentoyhtiö lopulta pienen kitinän jälkeen tuli vastaan ja myi meille palautettavat paluulennot, joista jouduttiin maksaa vaan 25 euroa per nenä. Vaan 5 tuntia säätöä saatiin tähän menee aikaa... Vietnamin päädyssä ei onneks enää mitään ongelmia.

Ho Chi Minh Cityssä otettiin taksi hotelliin ja se olikin tosi kiva ja siisti mesta rauhallisella kadulla keskellä ydintä ja yöelämää. Ho Chi Minh City eli Saigon vaikutti tosi kivalta mestalta ja tuli tuttu ja turvallinen fiilis päästä takas Aasiaan. Keskellä sekasortoa tuns olonsa melko rauhalliseks ja kotosaks. Tykättiin molemmat Saigonista, vaikka kuumuus oli aika överiä ja ilman merta se tuntu vielä kuumemmalta (mitenköhän pärjätään Laosissa...?). Kierreltiin kaduilla ja käytiin markkinoilla. Käytiin myös tutustumassa sotamuseoon, joka oli tosi vaikuttava valokuvanäyttely Vietnamin sodasta. N. 50 centin pääsymaksulla saatiin kyllä rahoille vastinetta.

Kuvassa Suomalainen lehtileike näyttelyssä

Sunnuntai iltana otettiin yöbussi Nha Trangiin. Yöbussi oli vähän eri luokkaa totutun kanssa ja luksusta oli päästä makaamaan oikeesti penkeillä ja muutenkin melko tilavissa oltavissa. Jopa Iksu sai nukuttua kerrankin.

Alla yöbussi Vietnamilaiseen tyyliin

Nha Trang onkin ollu melkonen turistirysä ja etenkin venäläisiä turisteja on melko paljon ja jotkut ravintolat mainostaa itseään ensin venäjäks ja vasta sitten englanniks (ollaan pyritty välttää niitä).Ranta on kiva ja eilen käytiin ihailee 817 rakennettua Hindutemppeliä ja mahtavaa Buddhapatsasta. Nähtiin ihan oikeetakin Vietnam meininkiä.

Iksu temppelissä

Big Buddha

Alla keva perus Vietnamin katukuvasta, vanha ompelukone ja Vietnamilainen hattu.

Tänään lähettiin aamulla snorklausretkelle. Snorkkelikamat oli melko onnettomat, mutta laivaretken tarkoituksena oli ennemminkin pitää hauskaa merellä kuin snorklata. Mm. retkellä avattiin kelluva baari mereen, jossa sitten uimarenkailla hengailtiin ja maisteltiin cocktaileja. Laivalla myös esiintyi laivan poikabändi ja aika moni kansallisuus joutui myös nousemaan lavalle ja laulamaan oman maansa tunnetun biisin. Onneksi suomalaisia biisejä ei osattu, vaikka meidän lisäksi laivalla oli toinenkin suomalaispariskunta.

Meikäläinen kelluvassa baarissa

Parasta reissulla on ollut oppia sekä itsestä että Samista "uusia" juttuja. Etenkin Samin "säätäminen" on huvittanut mua. Bussiin nouseminen, hotelliin tuleminen ja etenkin sieltä lähteminen aiheuttaa säätöoperaation, jolle mun ei auta kun nauraa. Laukun purkaminen, pakkaaminen, bussiin asettuminen, pyykkääminen, vaatteiden asettelu tai muu säätö on vaan niin huvittavaa ja mä ehin ottaa usein jo pienet torkut ennenkun Sami on lähtövalmis tai muuten vaan valmis tekee seuraavan suunnitteilla olevan asian. Samia taas huvittaa meikäläisen huonomuistisuus ja muutenkin pihalla oleminen. Huoneesta lähdettäessä meillä on selkeä suunnitelma, mitä pitää ottaa mukaan ja selvittää ja respaan päästyä oon unohtanu (tai hukannu) puolet tavaroista ja asioista joita oli tarkotus kysellä. Huoneessa vallitsee Samin tavaroiden osalta selkeä järjestys missä mikäkin on ja mun kamat taas lojuu milloin missäkin täysin epäjärjestyksessä ja hukassa.

Viimeinen kuukausi reissua jäljellä reilu viikko Vietnamia, 3 viiikkoa Laosia ja viikko Hong Kongia edessä. Seikkailu jatkuu.

Sunnuntaina matka jatkui Fidzin saarille. Nadiin saavuttiin illalla ja lentokentältä otetiin taksi hostelliin, joka oltiin etukäteen varattu. Oltiin ainoot asiakkaat ja vettä satoi vähän väliä kuin saavista kaatamalla. Hostelli oli kyl siisti mutta ei pimeessä ja kaatosateessa oikein ympärille tullu vilkuiltua. Fidziläiset ihmiset on tosi ystävällisiä ja avuliaita ja koska virallinen kieli täällä on englanti, on reissaaminen melko helppoa. Aamulla taksi haki meijät ja sen piti viedä meijät suoraan Suvalle niinkun oltiin hostellin väen kanssa sovittu. Taksi ajoi bussiasemalle ja sanoi odottavansa kahta muuta matkustajaa. No mehän sitten odoteltiin, ja odoteltiin. Lopulta alettiin hermostua, että mikä tässä kestää ja hokattiin ettei kuskilla vielä ole kahta muuta matkustajaa. Se vasta yritti löytää niitä. No kävin kysymässä milloin seuraava bussi Suvaan lähtee ja vaihdettiin kulkuneuvoa. Suvalta meidät haki hotellin järjestämä kyyti ja 1,5 tunnin ajomatkan ja puolen tunnin venematkan jälkeen vihdoin saavuttiin kohteeseen Naiganin saarelle. Siellä kitara ja lauluorkesteri odotti meitä kun kahlattiin rantaan ja henkilökunta kanto meijän rinkat suoraan huoneeseen :D Paratiisisaarihan tämä nyt on! Saarella on meidän lisäksi 4 muuta turistia ja toisella puolella saarta on kylä, jossa saa vierailla vain, jos on kutsuttu sinne. Me mennään sinne torstaina muiden saarella olevien turistien kanssa. Valkoinen hiekka ja turkoosi meri, palmuissa roikkuu riippumattoja aivan meren rannalla. Talo, jossa asutaan on hieno. Ei mikään luksus mutta juurikin mahtava. Ruoka täällä on tajuttoman hyvää. Tuoretta just kalastettua kalaa ja ihania hedelmiä suoraan puusta. Myös uusi tuttavuus breadfruit, joka on vähän perunan makunen on ollut lisukkeena ruuissa. Muut turistit on jenkkejä ja ollaan iltaisin syöty yhdessä illallinen. Toinen pariskunta on töissä jenkkien ilmavoimissa, joista miehen vuoden komennus Koreassa on just päättynyt ja toinen pariskunta on vähän vanhempi naispariskunta, joista toinen on ollut jenkkien laivastossa. Tosi mukavia tyyppejä ja on kiva tutustua vähän muihinkin kuin backpackereihin. Henkilökunta on kyllä ihan mieletöntä. Osa miehistä suoraan Aku Ankan lomasaarilta. Suosikki on "kukkaistyttö"-mies, joka tuo meille aina kukkia pöydälle, "siivoaa" ja hihittelee. Suoraan, jostain komediaelokuvasta!

Yllä kuva meijän saaren väestä!

Tänään maattiin vaan altaalla ja käytiin uimassa meressä. Merivesi on taas sellaista kun sen pitääkin olla, LÄMMINTÄ (aussien ja etenkin uuden-seelannin jäätävien vesien jälkeen.) Sää oli loistava. Koska on sadekausi, on tosi kuuma ja kostea ilma. Onneksi aurinko ainakin tänään paistoi ja huomiseksi on luvattu samanlaista. Käytiin myös snorklailemassa saaren lähistöllä. Ja illalla kävi toteen se mitä mä oon pelänny... meijän pöntössä asuu jokin. Menin illalla vessaan ja pelästyin kuollakseni kun pöntössä lilluu joku ihan törkeen iso otus. Juoksin vaan pois ja pyysin Iksua menee kattoo. No kaveri oli sillä aikaa kadonnut niin että vain muutama jalka näkyi, eikä oikein tiedetty minkä jalka se voisi olla. Vedettiin vessa pariin otteeseen ja aika hätäseen tuli käytyä siellä sen jälkeen. Seuraavana iltana se oli palannut ja todettiin että se on melko iso rapu. Siellä se nyt asustelee meijän pöntössä ja muut turistit nauro kuollakseen ku kerrottiin siitä. Tänä iltana oltiin unohdettu pöntön kansi auki ja rapu oli kiivenny jo lähes pois sieltä kun tultiin. Just ku huusin Iksun ottaa kuvaa niin se kipitti takas piiloon. Rasittava kaveri ku ei ees kuvaa saada otettua :D

Tossa ainoa kuva joka kerittiin napata ennen kun se katos...

Tänään melottiin saaren ympäri ja makoiltiin hetki Piknic Bayn autiolla rannalla. Aivan uskomattoman turkoosia merta ja kauniita koralleja näkyy vaikkei oo ees snorklaus vermeitä. Toisella puolella saarta oli melkonen meren käynti ja oli aika hyvä reeni meloa, n.1,5 tunnin rypistys. Iltapäiväl käytiin kokeilemassa saaren kolmen reijän golf-ratakin. Ei ihan perfectit greenit ollu, mutta Iksu yrittää kyllä hyvin saada mua innostuu tosta golffista, olihan toi jo toinen kerta kuukauden sisään ja tällä kertaa mä jo löinkin. Aurinko taas paisto ja sehän on täällä mahtavaa, että vaikka vettä välillä sataa, ne on lyhyitä kuuroja ja vesi on niin lämmintä ettei tuu edes kylmä vaikka kastuu.

Mä keskityin golfkierrroksella auringonottoon :D

Torstaina käytiin snorklailee vielä Picnic Bayllä. Siel oli vielä enempi kaloja ja kauniimpaa kun kotirannassa. Tosin ois voinu jäädä snorklaamatta jos oltais tiedetty, että rannan läheisyydessä asustelee haita. Muut oli nähnyt niitä ihan siinä lahdessa, jossa me uiskenneltiin joka päivä :O  Torstaina meille myös opetettiin, miten kookos kuoritaan ja miten sen pähkinä halkaistaan, miten kookosliha kaivetaan sieltä ulos ja miten kookosmaitoa tehdään. Opittiin myös, että kookospuusta käytetään kaikki mahdollinen, jopa kookospähkinän ulkokuoret joista punotaan köyttä, puunrungosta tehdään huonekaluja, pähkinän sisältö syödään ja juodaan, sisäkuori käyettään kippona, lehdistä tehdään mm. koreja, joka sekin nähtiin miten se tapahtuu. Kuultiin myös paljon kylän perinteistä ja toiminnasta. Perjantaina päästiin vierailee kylään. Siellä eka apinapoika kiipes palmun latvaan hakee meille kookospähkinöitä joita sitten syötiin ja juotiin. Sit meille oli järjestetty Kava sessio eli paikallinen yrttijuomasessio. Mike (toinen jenkkisoltuista) oli meijän chief ja Iksu oli sen "oikea käsi" ja traditioiden mukaan nautittiin sitten Kavaa. Iksun määräysvallassa oli kuinka monta kierrosta Kavaa tuli nauttia :D aikamoinen vastuutehtävä annettu! Aina kun Iksu huus Tagi, uus kierros alkoi. Oli kyllä iha huippua ja kyläläiset oli niin ystävällisiä ja heitti melkosta läppää. Välil ei ihan tiedetty puhuuko ne totta vai ei, kunnes joku niistä repes ja tajuttiin että nyt ne taitaa huijata meitä :D Illalla oli viimisen illan kunniaksi BBQ ilta ja nuotio rannalla. Jälleen ihan törky hyvää grillattua kalaa, lammasmakkaraa ja kanaa ja erilaisia salaatteja. Ja tietty jälkkäriä! Kyllä kelpas. Notski oli kans aika kiva, mutta ilo loppu aika lyhyeen kun yhtäkkiä alko puhaltaa raju tuuli ja rankkasade lähesty. Just ehdttiin alta pois. Lauantaina piti lähtee pois paratiisista ja haikein mielin kaikki työntekijät tuli hyvästelee meijät ja laulo meille ja soitti rumpuja. Sit kahlattiin veneeseen ja jätettiin saari taakse. Nyt Nadissa ja huomenna matka jatkuu Manan saarelle toiselle puolelle pääsaarta kun Naigani island oli.

Lapset leikkii vesiliukumäessä :D

Aamulla matkattiin majotusliikkeen järjestämällä yksityisveneellä n. tunnin matkan päässä olevalle Manan saarelle. Jälleen oli soittajia meitä vastassa ja kaikille annettiin vielä paikalliseen tapaan kukka korvan taakse, myös miehille siis. Saari oli aikalailla erilainen, kuin Naigani ja väkeäkin oli moninkertainen määrä. Meillä oli majoitus rannasta jonkin verran sisämaahan päin ja se sijaitsi sananmukaisesti metsän keskellä. Koska oltiin edellisellä viikolla totuttu liian hyvään, meni totutteluun hetki, kunnes tämäkin saari osoittautui oikein mukavaksi paratiisiksi. Eka päivä vaan maattiin auringossa ja nautittiin tekemättömyydestä. Illalla tutustuttiin muihin vierailijoihin ja nautittiin paikaillisesta ohjelmatarjonnasta. Saaren kylän lapset esittivät paikallisia lauluja ja majoituspaikan isäntä veti jokailtaisen Bula Hour shown, joka oli kömpelyydessään oikeinkin huvittava.

Toisena päivänä käveltiin toiselle puolelle saarta Sunset beachille, joka oli todellinen unelmaranta, kirkkaan turkoosinsininen meri ja valkoinen autio hiekkaranta. Sitten tuttuun tapaan päätettiin tutustua koko saareen ja kierrettiin se kokonaan ympäri. Luultiin matkan olevan aika paljon lyhyempi, kuin se lopulta oli ja perille päästyämme oltiin totaalisen puhki. Hieno kokemus kuitenkin ja tulihan pitkästä aikaa urheiltuakin.

Yllä kuva Samista Castaway Islandilla :D

Viimeisenä päivänä saarella tehtiin retki Castaway- saarelle, joka nimensä mukaisesti oli se paikka, jossa tämä elokuva kuvattiin. Ei löytynyt Wilsonia, mutta help me teksti oli vielä jäljellä hiekassa. Käveltiin myös saaren kukkulalle, josta oli huikeat näkymät rannalle ja merelle. Tämäkin taivallus osoittautui todella rankaksi varsinkin flip flopeissa ja reilun 30 asteen helteessä. En muista millon olisin hikoillut näin paljon viimeksi, urheilupäivä siis taas. Lopuksi vielä snorklattiin rannan läheisyydessä ja näkymät oli jälleen kerran kohdillaan. Kun saavutiin takaisin Manan saarelle oli koko porukka aika puhki, mutta hyvällä fiiliksellä.
Lounaan ja päiväunien jälkeen, mentiin vielä ihailemaan auringonlaskua Sunset Beachille, vaikkakin pilviä oli harmittavasti aikalailla. Vietettiin sen jälkeen vielä oikein mukava ja hauska ilta muiden vieraiden kanssa. Valitettavasti vaikkakin Fijitime on melko suhteellinen käsite,  meidän osalta se loppuu huomenna ja matka jatkuu Hong Kongin kautta kohti Vietnamia. BULA!

Meijän lato!

Perjantaina nähtiin Ellua ja mentiin illalla sen kämpille tekee ruokaa. Ihana asunto kukkalan rinteellä, jonka ikkunoista ja parvekkeelta näkyy järvi ja tietysti vuoret. Pitkästä aikaa pääs kokkailee oikeeseen keittiöön eikä mihinkään hostellikeittiöön ja nautiskelee kodista! Hauska ilta olikin ja käytiin viel tutustumassa paikalliseen baaritarjontaan (jota muuten on näin pienessä kylässä ihan överisti) ja tutustuttiin muutamaan Ellun kaveriin täällä. Seuraavana päivänä mentiin pelailee frisbeegolffia Queenstownin puutarhaan, jossa oli myös makeet tenniskentät, Iksulle siis duunia tarjolla :D Oli kiva avaa frisbeegolfkausi jo nyt ja nauttii ihanan lämpösestä ja aurinkoisesta syysilmasta. Meillä on kyl ilmojen kans käyny niin hyvä säkä ku aurinko on paistanu melkein joka päivä Uuden-Seelannin lomalla. Tääl onki ennätyskuivakausi menossa ja farmarit toivoo jo sadetta, kun alkaa kuivuus uhata! Käytiin lauantaina myös kokeilee Queenstownin legendaarista Fergburgeria, jossa jonot on aina ulos asti. Mutta oli kyllä parhaat burgerit ja niin isot että hyvä kun syödä jaksoi eli jonottaminen oli burgerin arvoista!

Sunnuntaina nähtiin taas Ellu ja kiivettiin Gondolan huipulle ihailee maisemia. Melko jyrkkä ja pitkä nousu ja hapotti ihan hyvin jalois mut näkymät oli uskomattomat. Ja ihana taas vähä urheiluakin harrastaa! Maanantaina oltiin varattu aamusta raftingit eli koskenlaskua. Vesi on tällä hetkellä aika matalalla, joten valittiin haastavampi reitti. Onneks, koska sekään ei ollut kovin vaikea, mutta hauskaa oli. Meitä oli 5  ja vetäjä meijän veneessä ja ihanassa auringonpaisteessa jälleen päästiin ulkoilee. Vesi oli vaan 13 asteista eli märkäpuku oli melko kiva. Ensin vähän melottiin ja reenailtiin ja sitten iisissä kohtaa sai hypätä virtaan ja vaan kellua selällee eteenpäin. Se oli kyl ihan superihauskaa, mutta vesi oli niin jäätävän tuntusta kun kädet osu siihe tai kun laitto pään liian alas ja vettä meni niskasta puvun sisään :D N. tunnin iisin melonnan jälkeen alko tulee ekat laskut ja ne oliki tosi hauskoi. Muutama vene siel kellahti kumoon, mutta me selviydyttiin aika hyvin. Ja hauskaa oli!
Illal mentiin viel pelaa uudelleen frisbeetä, Ellukin halus kokeilla ja sieltä viel Ellulle tekee ruokaa ja kattoo leffaa. Tuttuja ja kotoisia asioita on välil kiva tehdä. Suurkiitos meijän emännälle :D

Hostellin puutarhasta ja Ellun kämpiltä safkaamassa

Eilen aamulla lähdettiin taas kukonlaulun aikaan liikkeelle, päämääränä Milford Sound. Bussitour oli taas perusbussitour, jossa pysähdellään vähän väliä ja ootetaan että kaikki on saanut tarpeeks monta kuvaa, mutta maisemat oli niin uskomattoman kauniita, etten mä kerranki jaksanut edes kitistä siitä. Ja jälleen sattui aurinkoa ja sinistä taivasta meidän reissulle. Jopa Milford Soundissa, jossa sataa 360 päivää vuodessa, aurinko paistoi ja lämmitti. Milford Sound on vuono, joka johtaa Tasmanian merelle asti ja oltiin ostettu veneretki siellä ja porskuteltiin veneellä avomerelle asti ja käännyttiin takas. Kauniita vesiputouksia, jotka tosin kuivuuden takia oli varmasti melko erinäköisiä kun silloin kun äiti ja iskä kävi siellä rankkasateiden aikana. Mutta ihan uskomatonta. Kyllä kannatti. Ei tällästä vaan voi olla olemassa. Ja Maoritaru kertookin, että kun Maorien jumalat loi vuonoja, Milford Sound oli viimeinen vuono, joka luotiin ja siitä tuli niin täydellinen paratiisi, että ihmiset halus asua siellä. Ihmiset alkoi tuhoamaan maisemaa rakentamalla taloja ja kaatamalla metsää sen edestä, joten jumalat päätti keksiä syyn miksi ihmiset ei jäisi sinne. Siksi siellä nykyään on niin paljon Sandflyisseja, jottei ihmiset haluasi olla siellä liian pitkään. Ne olikin ainoa ärsyttävä asia siellä ja jalat on ihan syöty päivän jäljiltä :D

Milford Soundin maisemissa

Mutta tänään saapuu Meri ja tarkotuksena varmaan tutustua kaupunkiin ja illalla ajatuksena mennä intialaiseen ravintolaan syömään Ellun kanssa. Siellä tarjouksena kaski ruokaa yhden hinnalla :D

Meri saapui ja eka päivä menikin vaan pyöriessä ympyrää ja vaihtaessa kuulumisia! Seuraavana aamuna oli edessä syy miksi juuri Queenstownissa oltiin sovittu tapaaminen! 8.15 starttas bussi kohti lähesitä pienkenttää ja yhdeksän aikaan lentokone nous yläilmoihin 4,5 km korkeuteen, josta sitte hypättiin yksitellen alas! Iksu oli meistä kolmesta ensimmäisenä vuorossa ja oli aika hurjan näköstä kattoo ku se istuu koneen reunalla ja vaan katoaa alas. Seuraavana katos Meri ja viimisenä mä. Ihan mieletöntä oli. Reilu 60 sekuntia reilu 3 km vapaata pudotusta! Ensimmäinen sekunti tuntu hurjalta kun tipahti, mutta sen jälkeen tuntu vaan kun lentäis. Ihaili uskomattomia näkymiä vuorten ylämpuolella ja vaan nautti siitä tunteesta, että lentää. Sit tandemäijä takana avas laskuvarjon ja pysty höpötellä sen kanssa ja vaan leijailla kohti maanpintaa. Sekin oli kyl aika hurjaa varsinkin kus se välillä vähän heilutteli puolelta toiselle ja teki ympyröitä. Uskomaton kokemus ja heti ku tultiin alas kaikki oltiin valmiita menee uudestaan! Onneks Iksu raaski ottaa videokuvan ja kuvia ni on jotain muistoja siitäkin mitä kotona kattella. Illalla oli tietysti pakko juhlia sitä ja meillä kävi vielä ihan mieletön säkä, koska lähes kaikki muut sen päivän hypyt peruttiin kun tuuliolosuhteet heikkeni niin paljon. Ellukin kävi vielä meijän kanssa kilistelemässä, mutta työt haittas sen osallistumista juhlintaan.

Tunnelmat ennen hyppyä, Iksun lento ja tunnelmat hypyn jälkeen!

Nyt vielä viimeiset Queenstownin hetket ennen ku huomenna jatketaan Christchurchiin, josta lennetään Fidzille!

Jäätiköllä.

Seuraavana päivänä matka jatkui taas kohti Wanakaa. Tie mutkitteli alppien yli ja bussimatka oli varsinainen sightseeing. Vähän väliä pysähdeltiin ottamaan valokuvia ja käytiin myös kävellen katsastamassa yksi melko iso vesiputouskin. Vuoria, järviä, metsiä ja tietysti lampaita riitti loputtomiin.

Bussimatkan varrelta

Wanaka on pieni "alppikylä", jossa paikalliset viettävät lomiaan ja nykyään se on noussut yhä suositummaksi kohteeksi myös turisteille. Kylän keskellä on upea järvi ja sitä ympäröivät vuoret, maisemat siis kohdillaan. Päätettiin jo etukäteen, että Wanakassa vietetään nimenomaan lomaa, eikä yritetäkään etsiä sen kummempia aktiviteetteja. Viime aikoina, kun on lähes päivittäin kävelty, pyöräilty tai muuten vaan sykitty joka suuntaan. Majoituttiin tosi viihtyisässä ja kotoisassa hostellissa Holly's backpackers, jossa myös pitkästä aikaa höpöteltiin melko paljon muiden asukkien kanssa, kun kerrankin hostelli ei ollut täynnä saksalaisia. Perjantaina vietettiin Samin synttäreitä ja mentiin intialaiseen ravintolaan (intialaisesta on nykyään tullut molempien suosikkiruoka ja lähes yksinomaan intialaisissa ollaan viime aikoina syöty) ja siitä jatkettiin iltaa paikallisissa kuppiloissa.

Seuraavana päivänä oli vuorossa lepäilyä ja oli tarkoitus jotain tehdäkin mutta yhtäkkiä olikin jo ilta. Saatiin sentään käytyä kaupassa ja tehtyä Iksulle sen lempiruokaa eli lasagnea! Eläkeläispariskunta oli sen varran väsynyt että, kun muu hostellin nuoriso istui lauantai-iltaa ja lähti ulos, me mentiin nukkumaan. Sunnuntaiksi oli Iksu varannut golfkierroksen. Mä kävin juoksemassa ihanassa järvimaisemassa ja olin lupautunut myös kiertää kierroksen Samin seurana, elämäni ensimmäinen golfkierros oli siis edessä. Golfkenttä oli kuvankaunis ja hyvässä kunnossa, vaikka esteitä ei greenibunkkereita lukuunottamatta ollut laisinkaan. Eipä silti, parempi niin, koska viimeisestä golfista oli vierehtänyt jo yli puoli vuotta. Pelasin kierroksen yksinäni, Suvin kiertäessä mukana, koska kulubin väki oli pääsääntöisesti seuraamassa Queenstownissa Pga- tourin kisaa. Lyönti sujui yllättävän hyvin, mutta puttien reistaillessa ei tulos ollut hääppöinen. Kivaa kuitenkin oli ja golfkuume nousi taas huippuunsa, Suomen kesää kohtihan mennään!

Iksun tyylinäyte:puuvitosella lähtee. Alenpana Suvin esitys, eli siis feikkilyönti, kuten varmaan huomaatte, kun pallo on vielä paikallaan :D

Maanantaina matka jatkui taas ja jouduttiin hyvästelmään hostelli ja sen väki. Bussilla taas mentiin, tällä kertaa kohteena Dunedin eli Uuden-Seelannin Edinburgh. Kaupunki on arkkitehtuuriltaan tosi kaunis ja mm. maan vanhin yliopisto sijaitsee siellä. Sekin muuten tosi makeen näkönen. Majoituksena tällä kertaa melko rähjänen Penny's, koska kaupunki oli täyteen buukattu kun yritettiin varausta tehdä. Sieltäkään ei saatu kun kahdeksi yöksi, joten aamulla mentiin etsimään majoitusta vielä kolmannelle yölle ja löydettiinkin mieltyttävämmästä Centralista. Muutoin eka päivä pyörittiin kaupungissa, käytiin yliopistolla ja krikettistadionilla (,missä Englannin ja Uuden-Seelannin joukkueet reenaili 5 päivän ottelua varten)  ja muuten vaan hengailtiin kaupungissa. Päätettiin vuokrata seuraavaks päiväks pyörät, jolla voidaa polkea Otago peninsulaan ja meidän onneksi pyörävuokraaja oli lähössä reissuun ja saatiin pyörät jo edellisenä iltana ja jouduttiin palauttaa vasta sitä seuraavana aamuna. Lähettiin siis vielä ilta-ajelulle ja poljettiin rannalle kattelee auringonlaskua. Upee biitsi ja paljon surffareita siellä viel surffaili. Polkastiin vielä kaupungin toiselle laidalle zekkaamaan maailman jyrkin katu. Aika hapottavaa olis asua siellä huipulla, vois vähä harmittaa, jos pääsisi kotiin ja olis unohtanu vaikka maidon ostaa...

Dunedinin biitsiltä

Keskiviikkona sattui sitten reissumme ensimmäinen sadepäivä piiiitkään aikaan. Just oltiin lähdössä pyöräilee peninsulalle, kun vettä rupes tulee. Jäätiin hostellille odottelee, josko se vähän hellittäis. Jouduttiinkin sitten odotella melkein neljään asti iltapäivällä ennen kun päästiin lähtemään. Todettiin että varmaan vähä pitää reittiä lyhentää, jotta keritään. Ilma oli kylmin, koko reissun aikana ja tuuli oli ihan jäätävä ja kova! Ensimmäiset 10 km meni mukavasti tasamaata polkiessa ja lämminkin tuli, sitten otettiin oikoreitti käyttöön ja metsäänhän se meni :D Melko jyrkkää ylämäkeä ensin, jota ensin urheasti poljettiin, mutta sitten oli pakko alkaa taluttaa. Ja sitähän sitte kesti, 40 minuuttia pelkkää ylämäkeä ja puolenvälin tienoilla tie muuttu metsäpoluksi, joka sateen jäljiltä olio aika mutanen ja liukas. Syke lähenteli maksimia, mutta eipä ollu kylmä enää. Tosin kun vihdoin päästiin mäen huipulle piti alkaa laskeutua Sandfly Baylle, jolloin tuuli teki alamäestä ensinnäkin sellaisen että ei päässy kovaa, mutta myös ihan jäätävän kylmän kun hiki kuivui ja tuuli tuiversi paidan läpi. Mutta biitsille pääsy oli sen arvoista. Iso autio ranta (muutama muukin hullu turisti, tosin autoilla tietysti), jolle laskeuduttiin hiekkadyynejä pitkin. Rannalla on mahdollista nähdä kelta-silmä-pingviinejä ja merileijonia ja vähän aikaa etsittyä nähtiinkin kymmeniä leijonia ja yksi pingviinikin onneksi. Käppäiltiin takas ylös, johon oltiin jätetty pyörät ja taas alkoi kapuaminen takaisin mäen huipulle. Enpä muista olenko ikinä ollut niin poikki, kun puolivälissä mäkeä, mutta ei auttanut kun jatkaa ja pysähtyä ei voinut kun oli niin kylmä! Päästiin onneksi takaisin kaupunkiin ja lämpimään suihkuun. Nyt olisi kyllä sauna ollut aika makoisa! Retki oli kyllä melkoinen Extreme elämys, mutta oli mielikin niin hyvä maistella punaviiniä suihkun jälkeen!

Merileijona Sandfly Bayllä

Nyt on Dunedinkin jo jäänyt taakse ja saavuttiin tänään Quuenstowniin, jossa vietetäänkin loppu Uuden-Seelannin aika. Majoituksena melko erikoinen hostelli, jossa meidän huone on vanha ja pieni The Gold Shed ja ihan nimensä mukaisesti ulko"ladossa" ollaan. Harmiksi vaan täälläkin on kissa, joka selvästi on käynyt piehtaroimassa meidän sängyssä, joten huomenna on varmaan pakko tehdä jotain muutoksia, jotta mäkin pystyn hengittämään! Huomenna tarkoitus nähdä Ellua, mun entistä työkaveria Torikadulta, joka tällä hetkellä asustelee täällä ja lähteä tutustumaan kaupunkiin paremmin!

Taupon komeista maisemista suunnattiin kohti Uuden- Seelannin pääkaupunkia Wellingtonia. Reilun viiden tunnin bussimatkan (huikeissa maisemissa tietenkin) jälkeen saavuttiin määränpäähän. Hostelliksi arpoutui tällä kertaa Downtown Backpackers, joka oli suuresta koostaan huolimatta yllättävän rauhallinen ja viihtyisä paikka. Tällä kertaa päätettiin säästää ja otettiin dormihuone ja huonekavereina oli varsin värikästä sakkia. Yksi puhui itsekseen ja heilui kalsareissa päivät pitkät välllä piereskellen, toinen kuorsasi kovempaa kuin minä parhaimmillaan (Suvin mukaan, omasta mielestäni en kuorsaa kovaa ikinä!). Edes korvatulpat, eikä ipodi onnistuneet pitämään melua loitolla. Lisäksi, kun Windywellynä tunnettu pääkaupungin tuulen ääni kuului ja myös tuntui huoneeseen saakka, ei hyvistä unista kannattanut haaveilla. No se näistä negatiivisista asioista.

Kaupunki itsessään oli varsin mukava ja viihtyisä paikka. Tulipa tehtyä ihan kunnon turistiasioita museoineen yms. Te Papan museo oli oppaissa must-listalla ja se osoittautuikin mainioksi paikaksi ollakseen museo. Museo oli niin laaja, että sen läpikäymiseen olisi mennyt useampi päivä, joten valittiin meitä kiinnostavimmat osiot. Museossa oli mm. osasto, joka kertoi mannerlaattojen liikehdinnästä aikojen saatossa, sekä huone jossa demonstroitiin vuoden 1987 tuhoisaa maanjäristystä järkyttävin videoin ja heiluvine taloineen. Uusi-Seelantihan sijaitsee mannerlaattojen taitekohdassa ja sen takia maanjäristykset ovat yleisiä. Päivittäin Uudessa-Seelannissa on 14 järistystä, joista toki suurin osa on huomaamattomia tai tosi pieniä.

Isot ja pienet örkit Te Papa museossa

Toisena päivänä matkustettiin myöskin kuuluisalla cable carilla ylös kukkulalle, jossa oli tietenkin cable car-museo. Cable car on yli 100 vuotta kuskannut ihmisiä ylös ja alas samassa paikassa. Itse museo oli varsin vaatimaton, eikä siitä sen enempää. Kyydin jälkeen käveltiin kukkulalta alas Botanic Gardenin kautta takaisin kaupunkiin. Hienoa maisemaa ja mukava reippailu perjantaipäivän ratoksi.

Lauantaina lähinnä hengailtiin ja illalla oli sitten vuorossa elämämme ensimmäinen rugbyottelu. Kyseessä oli Super Rugbysarjan avausottelu, jossa kohtasivat paikallinen Wellington Hurricanes ja Auckland Blues. Super Rugbyyn kuuluu  Uudesta-Seelannista, Australiasta ja Etelä-Afrikasta 5 joukkuetta kustakin maasta. Rugby on täällä ylivoimaisesti suurin laji ja onpa maa hallitseva maailmanmestari vuodelta 2011. Meille jaettiin ennen ottelua Hurricanesin liput, joita sitten heiluteltiin milloin sattuu, koska säännöt ei ihan täysin ollut hallussa. Kokemus oli hieno, vaikkakin tunnelmassa oli toivomisen varaa. Ehkä 36 000 vetävä stadion ja vajaat 10000 yleisöä ei ole ihan paras yhdistelmä. Menen kuitenkin mahdollisuuden tullen uudestaankin, sen verran vauhdikas peli on kyseessä ja pelaajien reidet herättävät kateutta!

Fanitusta

Seuraavana aamuna oli jälleen aikainen herätys ja saarenvaihto.Tarkoituksena oli mennä retkeilemään Abel Tasmanian National Parkkiin eteläsaaren pohjoisosaan ja bussireittimme lähin paikka puistoa oli Nelson, joten suunnattiin sinne. Nelsoniin saavuttiin sunnutai-iltapäivällä. Aamulla aikaisin lähti lautta Wellingtonista Pictoniin ja sieltä bussilla Nelsoniin. Sekä lautta, etta bussimatkan maisemat olis ollu (ja olivatkin ainakin siltä osin kun silmät pysyi auki) mahtavat, mutta edellisyönä dormitoveri piti sellasta konserttoa, että sain maksimissaan 4 tuntia unta. Meni siis matkat aika pitkälti nukkuessa.

Nelson olikin odotettua kivempi paikka. Hostelliksi valittiin Bug! Taas vaan dormi vapaana mutta huone on kiva, piha on ihana, hinta on halpa ja keittiö on vaan täydellinen. Hostelli on koristeltu kuplavolkkareilla ja se tekee paikasta aika persoonallisen. Aamupalalla munat saa nauttia kuplavolkkarista tai volkkaripakusta. Ja vihdoin keittiö, jossa on uuni, joten leivoin ekana iltana sämpylöitä ja tokana suklaakaurakeksejä! Ihanaa!

EI jaksettu heti seuraavana päivänä lähtee retkeilee, joten vietettiin ekana päivänä vaan aikaa Nelsonissa. Käppäiltiin ihailee maisemia näköalapaikalle, ja leivottiin. Kävin lenkillä ja tarkotus oli käydä biitsillä, mutta pyöriä oli vapaana vaan 1 eikä enää jaksettu sinne kävellä, kun matka oli melko pitkä.Tiistai aamuna startattiin aikaisin kohti Abel Tasmaniaa. Puiston laidalla hypättiin veneen selkään, joka tosin vielä oli traktorin perässä ja ajettiin merelle. Veneellä huristeltiin ensin kattelee hylkeitä ja Torrent Bay lahdella vene jätti meidät rannalle, josta kävelyreittimme lähti. Kävelyreitti kulki rantaviivaa pitkin ja välillä kauniissa metsämaisemissa ja n. 3,5 tunnin kävelyn jälkeen päästiin määränpäähämme, jossa nautittiin eväät. Maisemat oli todella erilaiset kun pohjoissaaren Tongariron puiston karut vuoret. Vehreitä puita ja turkoosia merta, kultaisia hiekkarantoja. Vähän kun ois palannu aasiaan. Vene tuli hakemaan meidät iltapäivästä rannalta ja käytiin kattelee vielä vähän lisää hylkeitä ja palatiin lähtöpisteeseen. Retki oli hyvä mutta nyt on melko väsynyt filis. Huominen 10 tunnin bussimatka jo vähän valmiiksi hirvittää. Onneks maisemien pitäis olla aika mahtavat!

Majoituttiin reissun tähän mennessä kodikkaimmassa majapaikassa Funky Green Voyager-nimisessä hostellissa, jossa aivan ihana pieni piha, mieletön keittiö ja tosi mukava saksalais-uusiseelantilainen pariskunta piti sitä. Saatiin mm. maistella oman pihan kirsikkatomaatteja lounaalla :D Meillä oli oma huone, joka myös oli tosi kiva, vaikkakin kerrossängyllä, mutta alempi sänky oli lähes parisänky. Ekana päivänä lähettiin kävelee kaupunkia läpi. Käytiin Kuirau parkissa, joka on thermal areaa eli täynnä kuumia lähteitä, kuplimaa mutaa ja melko iso kiehuvan kuuma lampi. Siellä lioteltiin varpaita kuumassa altaassa ja koitettiin hengitellä suun kautta sisään :D Käveltiin myös Rotorua-järven rannassa ja ihailtiin uskomattoman kauniita maisemia. Ja käytiin kattomassa golfkentällä oiskos Iksu päässy lyömään rangelle, mutta se oli melko tyyristä hommaa etenkin kun vertaa kierroksen pelaamiseen mailavuokrineen täällä...

Kuuma lähde ja paha haju!

Seuraavana aamuna lähdettiin Hobittilaan. Bussilla matka kesti n.tunnin ja opastettu kierros Konnussa n. 1,5 tuntia. Hobittikylä oli juurikin samanlainen kun leffassa. Kylä näytti siltä, että siellä oikeesti asuis hobitteja eikä todellakaan miltään leffalavastukselta. Hobittilassa oli yli 30 hobitin koloa rakennettuna. Puutarhassa kasvoi oikeastikin päärynöitä, omenia, kurpitsoja, maissia jne. Pyykit roikku naruilla, hyvä ettei piipuista noussu savua. Kolot oli erivärisiä ja kokoisia, jotta eri pituiset ihmiset saatiin näyttämään pieniltä hobiteilta ja esimerkiksi Gandalf valtavalta. Studiossa on kuulemma kaksi Bilbon talon sisustusta. Toinen valtavan kokoinen Bilbolle , jotta se näyttää pieneltä ja toinen ihan pieni Gandalfille, jotta se näyttää isolta. Bilbon talon päällä oleva tammi oli roudattu siihen LOTR-leffaan jostain muualta, mutta Hobitin kuvausten alkaessa se oli jo kuollut, joten tammi oli tehty silikoonista ja metallista ja lehdet roudattu Taiwanista ja kiinnitetty puuhun. Lehdet oli kuitenkin hieman erivärisiä kun LOTR:ssä joten ne oli sitte erikseen spreiattu...että ihan vaan vähän hommaa on ollut noiden kuuden leffan tekemisessä. Kierroksen lopussa päästiin vielä Dragon Inniin juomaan leffaan tehtyä olutta ja siideriä, jotka muuten maistui erittäin hyvältä!

Hobittilassa!

Taupo

Sunnuntaina matka jatkui Taupoon n. tunnin bussimatkan päähän Taupojärven rannalle, joka on Uuden-Seelannin suurin järvi. Majoituttiin Rainbow Lodge nimisessä ihan mukavassa ja edullisessa hostellissa. Eka päivä meni taas tutustuessa kaupunkiin kävellen ympäriinsä ja suunnitellen loppuppäivien ohjelmaa. Käytiin mm. pelaamassa minigolf kierros, jonka Iksu suvereenisti vei. Varattiin seuraavaks aamuks kyyti (klo 5.30) Tongariron nationalparkkiin ja päätettiin tehdä siellä päivän mittainen vaellusretki Mordorin maisemissa. Tehtiin eväät mukaan ja pakattiin reput ja aamulla oltiin "skarppina" valmiita kävelyyn. Tarkoitus oli kävellä Tongariro Alpine Crossin reitti, mutta reitin loppuosa oli suljettu, joten käveltiin Tongariron huipulle ja takaisin, 8 km nousua ja 8 km laskua. Lähtökorkeus oli n.1km ja keli oli melko viileä. Aurinko paistoi välillä ja lämmitti mutta pilvet liikku vauhdilla ja tuuli oli kylmä. Maisemat oli uskomattomat. Kiivettiin ylös Tongariron tulivuoren 1967m ja Ngauruhoen tulivuoren 2291m välissä (joka muuten toimi Lord Of The Rings-leffan Mt. Doomina eli Tuomiovuorena) n.1900m korkeuteen. Näkymät oli huikeat. Punainen kraatteri ja 3 eriväristä kraatterijärveä sekä kauempana sijaitseva iso blue lake näkyi huipulta. Nautiskeltiin siinä lounaaksi nasi gorengit (tutut fiilikset Bromoreissulta Indonesiasta) ja räpsittiin kuvia joka suuntaan. Huipulle kiivettiin n. 2,5 tuntia ja takas käveltiin toiset samanmoiset. Alhaalla oli aika kipeet ja väsyneet jalat kaikesta kiipeemisestä ja alastulosta. Etenkin muutama pätkä oli tosi jyrkkää mäkeä ja viimeisellä pätkällä ei ollut "tehtyä" polkua vaan kivistä ja hiekkaista mäkeä pitkin oli kavuttava. Alaspäin meinas jalat luistaa alta koko ajan ja etureidet ja pohkeet oli kyllä melkoisen hapoilla.

Kraatterijärvet ja alapuolella punaisen kraatterin reunalla, taustalla Mt Doom eli Mt Ngauruhoe

Illalla, kun päästiin hostellille laitettiin hostellin sauna lämpimäks ja ai että teki hyvää loikoilla saunassa (jossa nyt ei tietenkään saanut heittää löylyä) ja nauttia saunaoluesta!

Seuraavana päivänä oli tarkoituksena palautua edellisen päivän reippailuista kevyellä sightseen pyöräilyllä. Olin kattonut että jonkinlainen pyöräreitti kulkee joen läheisyydessä Huka Falls tulivuorille ja päätettiin lähteä sinne. Ensin ei ihan löydetty reitin alkukohtaa ja aloitettiin retki kantamalla pyöriä pienellä polulla jyrkkiä ja pitkiä rappusia ylös n. 15min... Kantamisen jälkeen huomasin että pyöräreitti olisi alkanut n.50m päästä rappusten alkupäästä... Sattuuhan näitä. Lähdettiin sitten polkemaan reittiä pitkin ja se osoittautuikin aivan huikeeksi ja överirankaksi maastopyörälenkiksi. Metsän keskellä kapeita polkuja ylös alas. Tasaisia pätkiä ei juuri ollut ja kannot ja kivet polulla esti tasaisillakin pätkillä kovaa polkemisen. Hiki virtasi mutta oli ihan mielettömän hauskaa! Onneks oli erinomaiset maastopyörät alla. Tosin putouksille päästyä todettiin että suunniteltu reitti on ehkä hieman liian pitkä, jos koko matka on samanlaista joten ajettiin maantienvartta kotiin. Hukafallsit oli aika voimakkaat putoukset 200000 litraa vettä virtaa siinä joka sekunti. Ihan mielettömän näköset oli.

Kesämekossahan se pitää kunnon hikitreenit tehdä!

Putouksilla!

Putouksilta pyöräiltiin vielä rannalle ja koska myös Taupon järvi on vulkaaninen pohjan hiekka on tosi kuumaa ja jos kaivoi jalkoja hiekan alle, alko polttaa. Vesikin oli tietyissä paikoissa kuumaa, kun kuumat lähteet virtasi veteen. Uimarannalla oli sentään vähän viileempää vettä ja saatiin virkistävä uinti kaiken huhkimisen jälkeen.

Uimareissun jälkeen menin (Sami) kokeilemaan onnea golfin hole in one lyönnissä. Lyöntipaikka oli tosi hienosti järven rannalla ja kohde eli ns. greeni veden päällä kelluva ponttooni 102 metrin päässä. Hiukka jännitti, koska viimeksi olin koskenu mailaan syyskuussa. Alun haparoinnin jälkeen lyönti kulki yllättävänkin hyvin ja muutaman kerran osuin aika lähelle kohdetta. Yleisöäkin kertyi mukavasti ja hyvien lyöntien jälkeen kuuli jopa taputuksia! Oma tähtihetki tän lajin parissa! Niin kuin arvata saattaa ei hole in onea eikä 10 000 dollaria kuitenkaan tullut, mutta hauskaa oli.

Iksun tyylinäyte golffissa!

Tänään matka jatkuu Wellingtoniin, jossa tarkoitus viettää aikaa sunnuntaihin asti.