Saavuttiin Hong Kongiin pitkän matkustuksen päätteeksi Samin vielä kaiken lisäksi vähän kuumeillessa. Onneksi hostelli löytyi helposti ja saatiin siisti huone, mutta kello läheni kahta yöllä ja seuraavana aamuna heräiltiin vasta 12 aikaan. Lähettiin tutustuu kaupunkiin tällä kertaa Hong Kong Islandin puolella. Kelit oli koko vierailun aikana vähän kehnot, mutta sadeviitat vaan päälle ja homma sujuu. Koska oli vappupäivä haluttiin mennä piknikoimään, mutta maailman pisimpien liukuportaiden alkupäässä bongattiin kaksi ylioppilaslakkia istumassa yhdessä baarissa ja oli pakko mennä moikkaamaan. Äiti oli tullut näkemään tytärtään Hong Kongiin ja vapun juhlinta oli käynnissä.

Seuraavana päivänä Merin oli määrä saapua ja mentiinkin Merii vastaan lentokentälle, kun piti samalla hoitaa viimekertainen Vietnamin lentolippusähläys, jotta saadaan rahat takaisin tilille. Majotettiin Meri samaan hostelliin ja pyörähdettiin sumuisella ja hieman sateisella Victoria Peekillä. Näkymät olis varmaan ollut huikeat, mutta näkyvyys oli n. 2 m... Mutta takaisin päin otettiin Trami, joka laskeutuu huipulta alas melko jyrkästi ja tuli ihan vuoristoratafiilis, joka korvas maisemien puuttumisen :D

Perjantaina retkeiltiin lähellä olevalle Cheung Chan? saarelle, jossa on vähän pienkaupunkitunnelmaa keskellä suurkaupunkia. Kivan näkönen biitsi ja kapeita kujia. Toki retkeilypäivä sattui olemaan huonoin kelipäivä ja vettä sato kaatamalla lähes koko ajan. Tulipahan käytyä. Illalla suunnattiin vielä rullaportaiden happy hour-tarjontaa tutkailemaan ja vietettiin hauska ilta.

Lauantaina alko olee aika absurdi fiilis, kun kotiin lähtö on niin lähellä. Mietittiin meijän vuotta Merin kanssa ja todettiin yhteen ääneen, että aikamoisia seikkailuja ollaan päästy kokemaan. Perustettiin myös anonyymit matkailijat ryhmä, jotta saadaan vertaistukea toisistamme kun koitetaan sopeutua Suomen arkeen. Viimeisen illan juhlat juhlittiin Lan Kwai Fong baarikadulla haikein ja onnellisin tunnelmin.

Tänään vielä pyörähdettiin Kowloonin puolella Baliravintolassa ja Indonesiatunnelmissa, kun jostain syystä niitä asuu täällä ihan älyttömästi ja sunnuntaisin he kokoontuvat piknikömään mm. Kowloon parkiin. Mua ja Meriä tultiin taas pyytämään valokuvaankin. Kotoisa fiilis siis. Iisipäivä kävellessä ympäri Kowloonia ja viimehetken shoppailutkin tuli hoidettua...Nyt kone kohti Lontoota ja sieltä Helsinkiin. Viimeiset tunnelmat ja valokuvat sitten home sweet home!

Juttu venyi melko pitkäksi, kun yhteydet julkaisemiseen on ollut vähän mitä sattuu. Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti, kuvat lisätään, kunhan saadaan yhteydet skulaamaan!

Si Phan Donista Vang Viengiin ja Luang Prabangiin

Si Phan Donista otettiin bussi suoraan Vang Viengiin, jonne on matkaa n. 950 km, mutta kesto oli ihan Aasian luokkaa: lähettiin saarelta 11 aikaan aamulla ja oltiin perillä seuraavana päivänä n. yhden aikaan iltapävällä. Onneks bussissa istumiseen ollaan jo totuttu ja matka meni suhteellisen helposti ja yöbussi osuus oli tosi hyvä, hyvien sänkyjen ansiosta.
Vang Vieng on pieni kylä vuorten keskellä Nam Song-joen rannalla. Uskomattoman kaunis paikka, ei ihme että reissarit on sen vallannu ja tehny siitä partykaupungin. Viime syksynä sinne tehtiin iso ratsia ja suurin osa paikan baareista suljettiin, joten meno oli onneksi vähentynyt ja kylä oli mukavan rauhallinen ja lähempänä oikeaa Laosia. Majoitukset oli halpoja ja ravintoloita oli paljon, mutta muutoin väkeä ei ollut juuri ollenkaan ja ilta yhdeksältä viimeistään alkoi kylä olla kuin unessa. Tutustuttiin bussimatkalla yhteen suomalaiseen (jonka kanssa yllättäen löytyi yhteinen tuttu, Tuomas Sarkola) ja pyörittiin sen kanssa melko paljon. Ekana päivänä vaan käppäiltiin ympäri kylää ja toivuttiin melkoisesta matkaväsymyksestä. Toisena päivänä vuokrattiin tuubit eli ilmalla täytetyt traktorin sisärenkaat ja ajettiin tuktukilla joen ylävirtaa n. 5 km päähän kylästä. Sit heitettiin tuubit jokeen ja hypättiin niiden päälle lillumaan kohti kylää. Matkan varrelle oli paikalliset perustanut muutamia ravintoloita ja baareja, joissa sitten pysähdyttiin "lepäämään". Koska nyt on kuivakausi, joki ei virtaa kovin vauhdilla paitsi ihan muutamista kohtaan, joten saatiin kellua joessa n. 5 tuntia ennen ku oltiin perillä takas kylässä. Tosin tehtiin myös aika monta pitstoppia...Sellainen sunnuntai tällä kertaa.

Maanantaiaamuna jatkettiin matkaa kohti Luang Prabangia, Laosin kulinaristikaupunkia. Matkaa taas vaan n. 150 km mutta matka yli vuorten kesti n. 6 tuntia!? Kaupunki on tosi viihtysä ja ravintoloita joka lähtöön eri puolilta maailmaa, mutta aika paljon ranskalaisia keittiöitä. Majoituttiin alkuun Nam Khon joen varrelle vähän kauemmaks keskustasta, jonka läpi kulkee taas Mekong-joki. Tiistaina kierreltiin kaupunkia vähän sateisella ilmalla ja mä kävin ottaa pitkästä aikaa rentouttavan hieronnankin. Käytiin myös keskustassa olevalla kukkulalla ihailee maisemia ja katsastamassa taas yksi temppeli lisää. Temppeli ei ollu mitenkään ihmeellinen mut maisemat oli aika huikeet.

Keskiviikkoaamuna meijät haettiin majoituksesta elefantticampiin n. 15 km kaupungista. Campilla opeteltiin mm. miten elefantin selkään noustaan ja miten sieltä tullaan alas (ei kovin iisiä, kun se eläin on niin överi-iso), millä käskyillä sen saa liikkumaan eteen, taakse, vasemmalle, oikealle ja miten se pysähtyy. Ratsastettiin niillä ihan iteksemme istuen elefantin niskan päällä ja koitettiin ohjailla niitä, tosin tietysti oppaat on ollu valvomassa, jos ne ei vaikka tottele meitä :D Ne on ihan valtavia eläimiä, vaikka Aasian norsut onkin pienempiä kun Afrikassa, ne painaa yli 3000 kg, syö 250 kg ja juo 150 l päivässä. Ihan älytöntä. Ei ne paljon muuta teekään kun syö, kun ne nukkuukin vaan muutamia tunteja vuorokaudessa. Aika pelottavaa oli aluks istua sen selässä kun on niin valtavan korkeella ja etenkin kun norsu paineli suht jyrkkää mäkeä alaspäin, tuntu koko ajan et tippuu sieltä sen pään yli. Ratsastettiin myös sellasella tuolilla istuen, mutta molemmat pääs sillonkin niskan päälle "ohjailemaan" norsua. Ihan mieletöntä. Ja koska täällä on melko kuuma ja norsut tykkää käydä uimassa, käytiin ratsastamassa niillä tuolla joessa ja välillä ne veti kärsäänsä vettä ja suihkutti sitä päälleen (eli myös meijän päälle). Toisena päivänä päästiin vielä kylvettämään niitä joessa. Istuttiin taas niiden selkään ja paineltiin jokeen ja siellä sitten harjalla pestiin norsua. Molemmat meinas lentää alas aina välillä selästä, kun norsu pisti päänsä veden alle tai muuten vaan heilautteli sitä. Ihan huippuhauskaa.

Norsuseikkailun jälkeisenä päivänä törmättiin taas sattumalta Vang Viengissä tutustumaamme suomalaiseen. Tehtiin sitten yhdessä retki n. tunnin päässä sijaitseville vesiputouksille, jotka osoittautuivatkin ehkä reissun näyttävimmiksi sellaisiksi. Taas oli tietysti kiivettävä mahdollisimman hankalaan ja korkeimpaan paikkaan putouksen päälle, mutta olihan näkymätkin sitten sen mukaiset. Ehdittiin sitten vielä urheilusuorituksen jälkeen vähän pulikoidakin putouksessa ja vesi oli mukavan virkistävää kaiken sen hikoilun jälkeen. Ja Suvi pääsi vielä hyppäämään puusta liaanilla viileään veteen. Vesiputouksen vieressä oli meidän yllätykseksi karhuja häkissä ja turisteja niitä pällistelemässä. Tuli vähän korkeasaarifiilis, kun katseli noita hassuja veijareita mm. riippumatossa ottamassa iisiä.
Illalla käytiin vielä night marketilla, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, jonne mekin vaihdoimme majoituksen loppuajaksi. Marketilta löytyi kaikenlaista käsityökrääsää ja sinne olisi varmasti saanut upotettua yllättävänkin paljon rahaa. Onneksi järki pysyi mukana ja ostettiin vain välttämättömät tuliaiset. Saatiin myös nauttia pitkästä aikaa night marketin ruuista, joita ollaan kaivattu aina Indonesiasta saakka. Hyvää ja halpaa tosiaan on mahdollista saada, jos ette usko, matkustakaa Aasiaan!

Seuraavana päivänä vuokrattiin fillarit ja pienen suostuttelun jälkeen Suvikin "halusi" lähteä katsomaan kaupungissa pelattavaa golfin ammattilaisturnausta n. 10 km:n päähän. 35 astetta lämpöä, huono mummopyörä ja ylämäki, siinäpä loistava lähtökohta retkelle! N. tunnin päästä saavuttiin vihdoin golfklubille ja pienen etsiskelyn jälkeen löydettiin 18 viheriö, jonne oli vielä muutama ryhmä saapumatta. Muita turisteja ei paikalla näkynyt, joten ihmetys oli kova, kun istuttiin viheriön lähelle yleisön joukkoon. Tarkennuksena vielä, muu yleisö oli lähinnä toimitsijoita. Nautiskeltiin kuitenkin näkemästämme ja olipa paikalla myös Tv-kamerat, ja taidettiin joihinkin pätkiin mekin päästä mukaan. Hauska kokemus, vaikkakaan yhtään tuttua pelaajaa ei mukana ollut.

Viimeisenä päivänä Luang Prabangissa päätettiin ottaa iisiä ja suunnata edellisen päivän pyöräreissulla vahingossa löytämäämme uimapaikkaan. Paikka oli tavallaan ravintola, jossa oli kaksi isoa uima-allasta. Nautiskeltiin kenties reissun viimeisestä uimamahdollisuudesta ja auringonotosta. Illalla vielä syötiin tietysti night marketilla mahdollisimman isot annokset eurolla, joka oli tämän seisovan pöydän hinta, ei paha.

Sunnuntaina oli sitten edessä reissun viimeinen bussimatka Luang Prabangista Vientianeen, matkaa 385 km, ilmoitettu kesto 9 tuntia. Rutiinia näihin ultimatematkoihin alkaa olla jo hankittu, joten varsin hyvillä mielin lähdettiin matkaan. Tie Luang Prabangista Vientianeen on todella mutkikas ja ahdas, sekä suurilta osin onnettomassa kunnossa. Se tarkoittaa käytännössä max. 50-60 km/h vauhtia, suurimmaksi osaksi 30 km/h tai alle. Bussin pomppiessa ja kääntyillessä mutkatiellä voi kuvitella pystyykö siinä kyydissa nukkua. Jo pelkästään tuolilla pysyminen vaatii taitoa ja tuuria.

Matka alkoi lupaavasti, kun meidän bussi hajosi reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen. Ihmeteltiinkin miksi seistiin paikallaan yli puoli tuntia, kunnes meille selvisi, että kohta tulee "uusi" bussi johon me vaihdettaisiin. Kuten arvata saattaa mitään infoa asiasta ei annettu, seurasimme vain muita. No päästiin sitten jatkamaan matkaa seuraavalla bussilla, joka oli tietty tupaten täynnä, onneksi saatiin istumapaikat. Yhtä hyvin ei käynyt hieman myöhemmin kyytiin tulleelle miehelle ja hänen mukanaan matkustaneelle kukolle, kyllä kukolle!  Matka meni sen jälkeen varsin leppoisasti, jos ei lasketa hankaluuksia pysyä tuolilla töyssyissä ja tasaisin väliajoin kuulunutta kukon kotkotusta. Ihailin matkan aikana maisemia ja ohitettavien kylien meininkiä. Oli herättävää huomata elämän yksinkertaisuus ja arjen realiteetit. Pienet lapset kantoivat painavia vesiastioita kaukaa kylästä koteihinsa, suihkut tien varressa avoimella paikalla, yksinkertaiset majat joissa ihmiset asuivat yms. Tämmöistä on elämä Laosin maaseudulla. Ei mitään luksusta, mutta kaikki ihmiset hymyilevät ja ainakin näyttävät onnellisilta. Saman ilmiön on huomannut muuallakin Laosissa ja Aasiassa, ihmisten hymyilyn. Osataan nauttia elämän pienistä iloista eikä valiteta pienistä. Kaikki tämä on antanut paljon uusia ajatuksia itselle ja olen huomannut itsekin hymyileväni huomattavasti enemmän ja pienemmistä asioista, kuin Suomessa, toivottavasti sais kuljetettua saman fiiliksen kotiin saakka.
Kesken kaiken tämän haaveilun astui loppubussimatkasta pääosaan eräs saksalainen vanhempi "herrasmies". Sattumalta olin jutellut ko. hepun kanssa ennen matkaa ja kävi ilmi, että mies on matkustellut Aasiassa aiemmin paljonkin. Vaikea uskoa, sen perusteella mitä tapahtui. Ensin valitusta bussin ilmastoinnista ja ylipäänsä bussin laadusta, ei kuulemma ole mikään VIP-bussi kuten oli luvattu (Laosin standardein bussi oli oikein hyvä ja vessakin löytyi). N. 2 tuntia ennen määränpäähän saapumista mies käveli jälleen eteen ja vaati kuskia pysähtymään vessatauolle, bussin vessaa ei kuulemma voi käyttää. Kun bussi ei pysähtynyt, käveli mies eteen uudestaan ja varsin ikävään sävyyn meuhkasi ja vaati bussia pysähtymään, jotta herra pääsisi vessaan. Kanssamatkustajat lähinnä nauroivat ja ihmettelivät touhua, kyllä hävetti olla länsimaalainen. No bussi sitten pysähtyi ja patu kysyi minkälainen vessa mahtaa paikassa olla, no eipä kelvannut!? Matka jatkui n. tunnin ja sama heppu taas, tällä kertaa agressiivisemmin, meni vaatimaan pysähdystä, taisipa kuskiakin ravistella, koska bussi käyttäytyi oudosti! Bussi seis keskelle ei mitään ja herra toimittamaan tarpeensa, jonka jälkeen matka jatkui! Voi veljet mikä kaveri! Ei pitäisi yleistää, mutta miehen maanmiehistä ja naisista on tällä reissulla ollut riesaa aiemminkin. Eivät osaa käyttäytyä, mutta ei siis yleistetä, eihän.

Vihdoin päästiin perille 12 tunnin matkustamisen jälkeen ja löydettiin oikein mukava majapaikka Vientianen keskustasta.

Kuvien lisäämisessä vähän ongelmia eli laitetaanpa myöhemmin.

Huesta otettiin bussi rajan yli Savannakhetiin Laosiin. Bussimatka suju varsin helposti eikä rajallakaan ollut suurempia ongelmia. Paikallisten jonotustaidot tosin on aika kehnoja ja odoteltiin leimoja passeihin jonossa ihan nätisti kun takaa alettiin vaan puskea eteenpäin ja koitettiin kyynerpäiden avulla kiilata eteen. Ihan sekopäistä touhua. Päästiinpäs kuitenkin tiskille ja ostettiin viisumit, 35 dollaria ja 1 dollari leimamaksua :D Matka kesti n.10 tuntia ja bussi oli aasialaisittain hieman täynnä eli käytävä oli täytetty muivituoleilla ja ihmiset istui myös siinä. Ja joka pysähdyksellä tottakai pamahti sisään jäätävä määrä kaupustelijoita. Tuttua ja turvallista Aasiaa...

Savannakhetissä otettiin majoitus ja mentiin syömään ja tottakai törmättiin suomalaiseen pariskuntaa safkalla. Majoituksessa oli vessassa Samin kämmenen kokoinen hämähäkki, joten ei ihan kauheesti huvittanut siellä hengailla. Aamulla lähdettiinkin aikaisin jälleen kerran bussipysäkille (kolmatta päivää putkeen) etsimään bussia Etelä-Laosiin Si Phan Donin Don Det saarelle Mekong joen varteen. Oltiin edellisenä iltana kyselty monelta busseja lähtee ja saatu jo kolmea eri tietoa sekä siitä mihin aikaan ja siitä että mihin ne bussit menee. Tuktuk kuski ajoi juuri lähtenyttä bussia takaa töötti ja kaasu pohjassa ja saikin sen kiinni mutta se oli niin täynnä että päätettiin suosiolla etsiä seuraava. Lopulta bussiaikataulu ei ollut mikään niistä, mitä meille oltiin kerrottu mutta päästiin bussiin ja saatiin jopa ihan oikeat istuimetkin. N. 6 tunnin päästä saavuttiin Pakseen, jossa piti vaihtaa bussia. Seuraava kulkupeli olikin sitten tuktukin kaltainen pikkubussi, johon mahtuis mun mittapuun mukaan n. 10 henkeä. Bussissa oli loppujen lopuksi n. 40 henkeä (osa roikkui auton perässä ja osa istui katolla) ja ihan järjetön määrä tavaraa. Noin epämielyttävää kyytiä ei ollakaan vielä tällä reissulla koettu, hyvät krampit oli jaloissa kun matkahan kesti vaivaiset 4 tuntia...Ei oltu syöty koko päivänä ja kolmas päivä matkustaessa putkeen vei hyvin voimat, joten kun vihdoin löydettiin vielä pilkkopimeässä vene ja päästiin saarelle oltiin aika lopussa. Nopeet majapaikkaetsinnät, safkat ja alle minuutti niin olin unessa. 12 tunnin unet teki terää.

Don Det on melko pieni saari täällä 4000 saaren joukossa, josta on siltayhteys viereiselle Don Khon saarelle. Aika on täällä melko pysähtynyttä. Riippumattoja, joki, muutama ravintola, 100 majoituspaikkaa, joista suurin osa tyhjiä ja paljon paikallisia juhlimassa tällä hetkellä Laosin uutta vuotta ja veden juhlaa. Eipä paljon paremmaksi voi muuttua eikä tunnu bussissa istuminen turhalta. Kyllä kannatti. Tutustuttiin vielä "tuktukbussissa" jenkkipariskuntaan, joista nainen asuu Vientianessa (tekee väikkäriään ja siihen liittyvää tutkimusta täällä, ei pöllömpi idea :D)ja ollaan hengailtu täällä niiden kanssa ja viimeiset pari yötä Laosin ajasta saadaan asua Jenin kotona Vientianessa.

Don Detissä eka päivä käytettiin saariin tutustumiseen. Vuokrattiin fillarit ja ajeltiin ympäri saarta ja käytiin myös Don Khonin puolella. Tosi kaunista ja ilma on ihan överi kuuma, joten on ihanaa kun pystyy pulahtaa jokeen aina välillä. Majoitus, joka otettiin ekana iltana oli ihan kiva, mutta haluttiin vielä viimeisen kerran bungalowiin, joten käytetiin aika paljon myös aikaa täydellisen bungalowin etsimiseen. Pyörämatkalla törmättiin tuktukissa tutustumaamme jenkkipariskuntaan Chrisiin ja Jeniin ja sovittiin että mennään illalla yhdessä syömään. Ne halus seuraavana päivänä lähtee käymään Kaakkois-Aasian suurimmilla vesiputouksilla ja retkestä tulee halvempi, jos on useempi osallistuja, joten pyysivät meitä mukaan. Vietettiin siis iltaa yhdessä, mutta täällä kaikki paikat menee kiinni viimeistään puolilta öin ja aamulla lähdettiin yhdessä vesiputouksille. Ensin veneellä mantereelle ja sieltä 20 minuuttia autolla putouksille. Oli ihan mielettömät! Enpä noin isoja putouksia ole ennen nähnytkään. Ei ihan uimaan olis voinu mennä, joten käppäiltiin vähän sivuhaaraa pitkin ja päästiin työntää pää pienen putouksen alle. 35 asteen helteessä ja edellisiltana nautittujen oluiden jälkeen viileä putousvesi tuntu melko hyvältä. Syötiin vielä siellä ja tultiin takas Don Detiin.

Mentiin iltapäivällä vielä porukalla rannalle ja mä ja Sami vuokrattiin uimarenkaat ja lilluttiin vaan vedessä ja nautiskeltiin muutamat oluet! Eipä tosiaan hullumpaa. Meillä oli sentään hatut päässä, vaikka ei tietysti aurinkorasvaa ja kolme tuntia vedessä teki tehtävänsä. Selkä helottaa punaisena ja aamulla majapaikan vaihdoksessa rinkan selkään laittaminen oli hieman haastavaa... Illalla oli tarkoitus vielä mennä yhdessä syömään, koska Jen ja Chris lähtee tänään mutta Jen oli saanut auringon pistoksen päivällä ja oli kuumeisena huoneessa, joten Chriskään ei jääny syömään meijän kanssa. Vaihdettin sähköpostit ja Jenhän me vielä nähdäänkin Vientianessa, mutta Chris puhui vähän Suomeen tulosta, jossakin vaiheessa, joten ehkä vielä törmätään!

Maanantaina oli ajatus makoilla riippumatossa ja lueskella kirjoja ja alotettiinkin jo lukemaan, kun majapaikan ravintola löi paikalliset popit kohtuullisen kovalle ja toi meille terassille olutta. Sit meijän piti liittyä niiden uudenvuodenjuhlaseurueeseen. Laoslaiseen tapaan pöydässä oli vaan yks lasi ja jokainen vuorollaan tyhjensi lasin ja tarjosi sen seuraavalle ja välissä ammuttiin vesipyssyillä kaikkia ohikulkijoita ja syötiin kanan jalkoja. Eikä siis tosiaan kanankoipia vaan niitä varpaita!? Siinä me sitten nautittiin laosilaisesta vieraanvaraisuudesta muutama tunti kunnes juhlat vaihtoivat paikkaa seuraavaan taloon.

Tänään pidettiin riippumattopäivä ja makoiltiin muiden reissailijoiden kanssa reggae baarin terassilla patjoilla. Terassi on heti joen yläpuolella n. 5 metrin korkeudessa ja sinne oli rakennettu hyppylankku, josta sitten aina kun tuli liian kuuma pysty hyppäämään jokeen. Mulla meni jokunen kerta, että kävin reunalla, mutten uskaltanu hypätä, mutta lopulta kuitenkin kaikkien kannustuksen ansionsta hyppäsin sieltä alas. Hauskaa oli.
Huomenna melomaan!

Nha Trangissa vietettiin "snorklausretken" jälkeen iltaa, retkellä tutustumamme pariskunnan, ja kahden muun suomalaisen kanssa, joihin em. pariskunta oli tutustunut edellisenä päivänä. Vaikka ollaan aikalailla pyritty välttämään suomalaiskokoontumisia, niin oli oikeen mukavaa viettää välillä iltaa omalla kielellä ja jakaa kokemuksia matkan varrelta. Ilta oli hauska ja sovittiin, että seuraavana päivänä tehdään moottoripyöräretki läheisille putouksille. Me mentiin skarppina sovittuna aikana paikalle, mutta valitettavasti muut eivät sinne ilmestyneet, eikä meillä ollut hajuakaan putousten sijainnista. Jälkeenpäin selvisi, että edellisillan palaveri oli vienyt mehut muusta seurueesta, ymmärrettävää kylläkin. No retki jäi sitten tekemättä ja suunnattiin rannalle nukkumaan, ihan jees näinkin.

Perjantaina kulutettiin aikaa tietenkin rannalla ja muuten vaan haahuillen. Meillä oli jälleen edessä yöbussi, joten mitään sen tähdellisempää ei oikein pystytty tekemään. Suuntana oli Hoi An ja bussin oli määrä olla perillä aamukuudelta. Viimekertainen yöbussi antoi odottaa vaivatonta matkaa, mutta toisin kävi. Meidän paikat oli huonommat ja ahtaammat, kuin viimeksi, eikä bussissa ollut vessaa! Länsimainen takapuoli, hartiat ja 20 cm pidemmät jalat kuin paikaillisilla, ei ole hyvä yhdistelmä, jos yrittää nukkua ko. paikoilla. (paitsi Suvi nyt pystyy nukkumaan, vaikka terävillä kivillä...) No, jotenkin saatiin yö menemään ja aina välillä jonkin tunnin jopa nukuttua. Kolmelta yöllä oli oikein mukavaa, kun bussissa matkustanut pikkulapsi päätti pitää yksipuolisen konsertin. Kun vihdoin saavuttiin Hoi Aniin, oli kello 8.30, eli 2,5 tuntia tuhraantui johonkin matkalla.

Parin tunnin etsimisen jälkeen löydettiin oikein mukava, kuukausi sitten avattu hotelli, Golden River, ihan kohtuu hintaan. Ainoa mikä on tökkinyt, on aamupala, jossa välillä on syötävää, välillä ei. Hoi An itsessään on molempien mielestä ollut parasta Vietnamia, kauniita jokimaisemia ja vanhankaupungin upeita rakennuksia. Vaikka täällä on turisteja melko paljon ja sitä myöten tietty ärsyttäviä kaupustelijoita, tuntuu paikka kuitenkin aidolta ja sellaiselta, millaiseksi itse oli Vietnamin kuvitellut. Hoi An on kuuluisa myös loppumattomista Taylor Made paikoista, joissa voi teettää lähes mitä tahansa. Ensimmäinen päivä käytettiinkin tähän kalliiseen huviin. Kaikki on tietenkin Suomen mittapuun mukaan halpaa, mutta köyhän reppureissaajan budjetin tämä villitys onnistui sekoittamaan. Molemmat teetti nahkatakin, kengät, Suvi vielä mekon ja osti käsilaukun. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen, eikä ko. tuotteita raaskisi ikinä Suomesta ostaa, vieläpä juuri itselle tehtynä.

Alla katukuvaa Hoi Anin vanhasta kaupungista

Muuten aikaa ollaan vietetty lähinnä kaupunkia kierrellessä ja parina päivänä käytiin pyöräilemässä muutaman kilsan päässä sijaitseville beacheille. Eilen käytiin paikallisella perinteisellä jokiajelulla, Vietnamin sodan veteraanin johdolla. Hauska heppu, joka piti huolen, että otetaan kuva kaikesta mahdollisesta kiinnostavasta, mikä sattui joen varrelle. Ilmat ei ole olleet ihan parhaat mahdolliset, sillä ekan päivän 37 asteen helle vaihtui pilviseksi ja harmaaksi, tosin ihan lämpimäksi keliksi. No turha kai valittaa, kun kuukauden päästä mennään kuitenkin palelemaan takaisin Suomeen.

 

 

Yllä kuski, joka menetti toisen jalkansa amerikkalaisten pommituksissa, ja alla matkustajat

Tänään matkattiin 150 kilometriä pohjoiseen Huen kaupunkiin, jossa yövytään ainoastaan yksi yö, koska tarkoituksena on jatkaa heti seuraavana aamuna Laosiin bussilla rajan yli. Perillä pitäisi olla iltapäivästä, saas nähdä kuinka käy. Bussimatka Hueen kesti hyvät 4 tuntia ja ensimmäiset kilometrit Suvi joutu istuu lattialla, kun bussi oli buukattu turhan täyteen. Päästiin taas mukavaan Aasian bussimatkailuun käsiksi. Hueen tutustuttiin tänään pikaisesti kävellen, mutta koska aikaa oli vain muutama tunti ja vielä ikävä sade yllätti kesken käppäilyn, jäi tutustuminen aika pintaraapaisuksi. Nähtävää olisi kyllä ollut paljonkin, varsinkin historiasta kiinnostuneille, mutta ensi kerralla sitten. Sateen ansiosta saatiin kuitenkin vihdoin ostettua hienot sadeviitat, jotka meidän piti hankkia jo Indonesiasta 4 kuukautta sitten. Nyt melkeen toivoo, että kesän festareilla sataisi edes vähän, jotta saisi käyttää näitä komistuksia.

Suvi onnellisena uuden sadeviitan omistajana ja Sami ennen sadetta, jonkun linnakkeen edessä( pakollinen nähtävyyskuva Huesta)

Nyt, kun Vietnamin aikaa on pari päivää jäljellä, on paikallaan muutama huomio maasta. Aasialaiseen tapaan liikenne on hallittu kaaos, mutta mielestämme rauhallisempi, kuin muualla Aasiassa tähän saakka ja kaiken lisäksi oikeanpuoleinen, mikä tuli meille yllätyksenä. Täällä on välillä jopa joitain liikennesääntöjäkin ja Hoi Anissa jopa kävelykatuja.( Ja sitä myös valvotaan)! Ajokulttuuri on toki aasialaista, mutta kaasujalka ei ole ihan niin raskas, kuin esim. Indonesiassa. Muutenkin sääntöjä on enemmän, kuin muualla tähän asti. Esimerkiksi tupakointia yleisillä paikoilla sisätiloissa näkee varsin vähän. Tavallaan Aasian säännöttömyyttä on jopa hieman ikävä, vaikka tietysti esim. tupakointisääntö on melko mukavaa. Maa vaikuttaa kuitenkin todella mukavalta, eikä huijareita ole joka nurkalla, toki on niitä täälläkin, mutta paljon vähemmän. Ainoat huonot kokemukset on ollut pari taksikuskia tietenkin, ja yksi hotellivirkailija, mutta niitä kai on jokapaikassa. Edessä siis uusia jännittäviä seikkailuja rajanylityksineen jne.

Alla kuva Aasian yleisimmistä kulkuneuvoista, tottakai ylitäyteen lastatussa laivassa

Fidziltä lennettiin Hong Kongiin, jossa oltiin vaan yks yö. Jätettiin suurin osa kamoista lentokentälle ja jatkettiin keskustaan, sato kaatamalla vettä ja kaikki mukana olevat kamat kastu kivasti. Fidzin jälkeen Hong Kong oli aikamoinen shokki liikennemetelin ja ihmispaljouden kanssa. Eipä juuri muuta tehty kun etittiin hostelli, joka oli aika vaikeeta, kun talossa oli ainakin 7 ja mihinkään ei löydetty sisään, ja käytiin syömässä jossain ihan huonossa mestassa. Seuraava päivä kierreltiin katuja ja koitettiin löytää jotain tolkkua toimintaan, mutta eihän siitä mitään tullu.

Lentokentälle mentiin hyvissä ajoin bussilla, mutta lento oli niin paljon myöhässä, että jatkolento Vietnamiin oltais missattu, joten ne oli säätäny meille lennon suoraan Vietnamiin myöhemmin illalla ja käski meijän palata tiskille parin tunnin päästä. Ensin ne kuitenkin kyseli meijän lipuista pois Vietnamista ja viisumeista ja vastattiin niinkuin asiat olivat: meillä ei ole viisumia eikä lippua pois Vietnamista. Venailtiin muutama tunti kahvilassa ja mentiin odottaa uudelleen Check iniä ja n. tunnin venailun jälkeen meitä lopulta alettiin ohjaa toiseen paikkaan, jossa taas jonotettiin. Lopulta meille kerrottiin ettei meitä oteta koneeseen, jos meillä ei ole lippua pois Vietnamista. Siinä vaiheessa kello oli jo melko paljon ja myöhempikin lento alko olee lähtövalmiudessa ja oltiin venailtu n. 3 tuntia. Alettiin sitten kiireessä ostaa mitä tahansa lentoa pois Vietnamista. Onneksi lentoyhtiö lopulta pienen kitinän jälkeen tuli vastaan ja myi meille palautettavat paluulennot, joista jouduttiin maksaa vaan 25 euroa per nenä. Vaan 5 tuntia säätöä saatiin tähän menee aikaa... Vietnamin päädyssä ei onneks enää mitään ongelmia.

Ho Chi Minh Cityssä otettiin taksi hotelliin ja se olikin tosi kiva ja siisti mesta rauhallisella kadulla keskellä ydintä ja yöelämää. Ho Chi Minh City eli Saigon vaikutti tosi kivalta mestalta ja tuli tuttu ja turvallinen fiilis päästä takas Aasiaan. Keskellä sekasortoa tuns olonsa melko rauhalliseks ja kotosaks. Tykättiin molemmat Saigonista, vaikka kuumuus oli aika överiä ja ilman merta se tuntu vielä kuumemmalta (mitenköhän pärjätään Laosissa...?). Kierreltiin kaduilla ja käytiin markkinoilla. Käytiin myös tutustumassa sotamuseoon, joka oli tosi vaikuttava valokuvanäyttely Vietnamin sodasta. N. 50 centin pääsymaksulla saatiin kyllä rahoille vastinetta.

Kuvassa Suomalainen lehtileike näyttelyssä

Sunnuntai iltana otettiin yöbussi Nha Trangiin. Yöbussi oli vähän eri luokkaa totutun kanssa ja luksusta oli päästä makaamaan oikeesti penkeillä ja muutenkin melko tilavissa oltavissa. Jopa Iksu sai nukuttua kerrankin.

Alla yöbussi Vietnamilaiseen tyyliin

Nha Trang onkin ollu melkonen turistirysä ja etenkin venäläisiä turisteja on melko paljon ja jotkut ravintolat mainostaa itseään ensin venäjäks ja vasta sitten englanniks (ollaan pyritty välttää niitä).Ranta on kiva ja eilen käytiin ihailee 817 rakennettua Hindutemppeliä ja mahtavaa Buddhapatsasta. Nähtiin ihan oikeetakin Vietnam meininkiä.

Iksu temppelissä

Big Buddha

Alla keva perus Vietnamin katukuvasta, vanha ompelukone ja Vietnamilainen hattu.

Tänään lähettiin aamulla snorklausretkelle. Snorkkelikamat oli melko onnettomat, mutta laivaretken tarkoituksena oli ennemminkin pitää hauskaa merellä kuin snorklata. Mm. retkellä avattiin kelluva baari mereen, jossa sitten uimarenkailla hengailtiin ja maisteltiin cocktaileja. Laivalla myös esiintyi laivan poikabändi ja aika moni kansallisuus joutui myös nousemaan lavalle ja laulamaan oman maansa tunnetun biisin. Onneksi suomalaisia biisejä ei osattu, vaikka meidän lisäksi laivalla oli toinenkin suomalaispariskunta.

Meikäläinen kelluvassa baarissa

Parasta reissulla on ollut oppia sekä itsestä että Samista "uusia" juttuja. Etenkin Samin "säätäminen" on huvittanut mua. Bussiin nouseminen, hotelliin tuleminen ja etenkin sieltä lähteminen aiheuttaa säätöoperaation, jolle mun ei auta kun nauraa. Laukun purkaminen, pakkaaminen, bussiin asettuminen, pyykkääminen, vaatteiden asettelu tai muu säätö on vaan niin huvittavaa ja mä ehin ottaa usein jo pienet torkut ennenkun Sami on lähtövalmis tai muuten vaan valmis tekee seuraavan suunnitteilla olevan asian. Samia taas huvittaa meikäläisen huonomuistisuus ja muutenkin pihalla oleminen. Huoneesta lähdettäessä meillä on selkeä suunnitelma, mitä pitää ottaa mukaan ja selvittää ja respaan päästyä oon unohtanu (tai hukannu) puolet tavaroista ja asioista joita oli tarkotus kysellä. Huoneessa vallitsee Samin tavaroiden osalta selkeä järjestys missä mikäkin on ja mun kamat taas lojuu milloin missäkin täysin epäjärjestyksessä ja hukassa.

Viimeinen kuukausi reissua jäljellä reilu viikko Vietnamia, 3 viiikkoa Laosia ja viikko Hong Kongia edessä. Seikkailu jatkuu.