Juttu venyi melko pitkäksi, kun yhteydet julkaisemiseen on ollut vähän mitä sattuu. Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti, kuvat lisätään, kunhan saadaan yhteydet skulaamaan!

Si Phan Donista Vang Viengiin ja Luang Prabangiin

Si Phan Donista otettiin bussi suoraan Vang Viengiin, jonne on matkaa n. 950 km, mutta kesto oli ihan Aasian luokkaa: lähettiin saarelta 11 aikaan aamulla ja oltiin perillä seuraavana päivänä n. yhden aikaan iltapävällä. Onneks bussissa istumiseen ollaan jo totuttu ja matka meni suhteellisen helposti ja yöbussi osuus oli tosi hyvä, hyvien sänkyjen ansiosta.
Vang Vieng on pieni kylä vuorten keskellä Nam Song-joen rannalla. Uskomattoman kaunis paikka, ei ihme että reissarit on sen vallannu ja tehny siitä partykaupungin. Viime syksynä sinne tehtiin iso ratsia ja suurin osa paikan baareista suljettiin, joten meno oli onneksi vähentynyt ja kylä oli mukavan rauhallinen ja lähempänä oikeaa Laosia. Majoitukset oli halpoja ja ravintoloita oli paljon, mutta muutoin väkeä ei ollut juuri ollenkaan ja ilta yhdeksältä viimeistään alkoi kylä olla kuin unessa. Tutustuttiin bussimatkalla yhteen suomalaiseen (jonka kanssa yllättäen löytyi yhteinen tuttu, Tuomas Sarkola) ja pyörittiin sen kanssa melko paljon. Ekana päivänä vaan käppäiltiin ympäri kylää ja toivuttiin melkoisesta matkaväsymyksestä. Toisena päivänä vuokrattiin tuubit eli ilmalla täytetyt traktorin sisärenkaat ja ajettiin tuktukilla joen ylävirtaa n. 5 km päähän kylästä. Sit heitettiin tuubit jokeen ja hypättiin niiden päälle lillumaan kohti kylää. Matkan varrelle oli paikalliset perustanut muutamia ravintoloita ja baareja, joissa sitten pysähdyttiin "lepäämään". Koska nyt on kuivakausi, joki ei virtaa kovin vauhdilla paitsi ihan muutamista kohtaan, joten saatiin kellua joessa n. 5 tuntia ennen ku oltiin perillä takas kylässä. Tosin tehtiin myös aika monta pitstoppia...Sellainen sunnuntai tällä kertaa.

Maanantaiaamuna jatkettiin matkaa kohti Luang Prabangia, Laosin kulinaristikaupunkia. Matkaa taas vaan n. 150 km mutta matka yli vuorten kesti n. 6 tuntia!? Kaupunki on tosi viihtysä ja ravintoloita joka lähtöön eri puolilta maailmaa, mutta aika paljon ranskalaisia keittiöitä. Majoituttiin alkuun Nam Khon joen varrelle vähän kauemmaks keskustasta, jonka läpi kulkee taas Mekong-joki. Tiistaina kierreltiin kaupunkia vähän sateisella ilmalla ja mä kävin ottaa pitkästä aikaa rentouttavan hieronnankin. Käytiin myös keskustassa olevalla kukkulalla ihailee maisemia ja katsastamassa taas yksi temppeli lisää. Temppeli ei ollu mitenkään ihmeellinen mut maisemat oli aika huikeet.

Keskiviikkoaamuna meijät haettiin majoituksesta elefantticampiin n. 15 km kaupungista. Campilla opeteltiin mm. miten elefantin selkään noustaan ja miten sieltä tullaan alas (ei kovin iisiä, kun se eläin on niin överi-iso), millä käskyillä sen saa liikkumaan eteen, taakse, vasemmalle, oikealle ja miten se pysähtyy. Ratsastettiin niillä ihan iteksemme istuen elefantin niskan päällä ja koitettiin ohjailla niitä, tosin tietysti oppaat on ollu valvomassa, jos ne ei vaikka tottele meitä :D Ne on ihan valtavia eläimiä, vaikka Aasian norsut onkin pienempiä kun Afrikassa, ne painaa yli 3000 kg, syö 250 kg ja juo 150 l päivässä. Ihan älytöntä. Ei ne paljon muuta teekään kun syö, kun ne nukkuukin vaan muutamia tunteja vuorokaudessa. Aika pelottavaa oli aluks istua sen selässä kun on niin valtavan korkeella ja etenkin kun norsu paineli suht jyrkkää mäkeä alaspäin, tuntu koko ajan et tippuu sieltä sen pään yli. Ratsastettiin myös sellasella tuolilla istuen, mutta molemmat pääs sillonkin niskan päälle "ohjailemaan" norsua. Ihan mieletöntä. Ja koska täällä on melko kuuma ja norsut tykkää käydä uimassa, käytiin ratsastamassa niillä tuolla joessa ja välillä ne veti kärsäänsä vettä ja suihkutti sitä päälleen (eli myös meijän päälle). Toisena päivänä päästiin vielä kylvettämään niitä joessa. Istuttiin taas niiden selkään ja paineltiin jokeen ja siellä sitten harjalla pestiin norsua. Molemmat meinas lentää alas aina välillä selästä, kun norsu pisti päänsä veden alle tai muuten vaan heilautteli sitä. Ihan huippuhauskaa.

Norsuseikkailun jälkeisenä päivänä törmättiin taas sattumalta Vang Viengissä tutustumaamme suomalaiseen. Tehtiin sitten yhdessä retki n. tunnin päässä sijaitseville vesiputouksille, jotka osoittautuivatkin ehkä reissun näyttävimmiksi sellaisiksi. Taas oli tietysti kiivettävä mahdollisimman hankalaan ja korkeimpaan paikkaan putouksen päälle, mutta olihan näkymätkin sitten sen mukaiset. Ehdittiin sitten vielä urheilusuorituksen jälkeen vähän pulikoidakin putouksessa ja vesi oli mukavan virkistävää kaiken sen hikoilun jälkeen. Ja Suvi pääsi vielä hyppäämään puusta liaanilla viileään veteen. Vesiputouksen vieressä oli meidän yllätykseksi karhuja häkissä ja turisteja niitä pällistelemässä. Tuli vähän korkeasaarifiilis, kun katseli noita hassuja veijareita mm. riippumatossa ottamassa iisiä.
Illalla käytiin vielä night marketilla, joka sijaitsi aivan kaupungin keskustassa, jonne mekin vaihdoimme majoituksen loppuajaksi. Marketilta löytyi kaikenlaista käsityökrääsää ja sinne olisi varmasti saanut upotettua yllättävänkin paljon rahaa. Onneksi järki pysyi mukana ja ostettiin vain välttämättömät tuliaiset. Saatiin myös nauttia pitkästä aikaa night marketin ruuista, joita ollaan kaivattu aina Indonesiasta saakka. Hyvää ja halpaa tosiaan on mahdollista saada, jos ette usko, matkustakaa Aasiaan!

Seuraavana päivänä vuokrattiin fillarit ja pienen suostuttelun jälkeen Suvikin "halusi" lähteä katsomaan kaupungissa pelattavaa golfin ammattilaisturnausta n. 10 km:n päähän. 35 astetta lämpöä, huono mummopyörä ja ylämäki, siinäpä loistava lähtökohta retkelle! N. tunnin päästä saavuttiin vihdoin golfklubille ja pienen etsiskelyn jälkeen löydettiin 18 viheriö, jonne oli vielä muutama ryhmä saapumatta. Muita turisteja ei paikalla näkynyt, joten ihmetys oli kova, kun istuttiin viheriön lähelle yleisön joukkoon. Tarkennuksena vielä, muu yleisö oli lähinnä toimitsijoita. Nautiskeltiin kuitenkin näkemästämme ja olipa paikalla myös Tv-kamerat, ja taidettiin joihinkin pätkiin mekin päästä mukaan. Hauska kokemus, vaikkakaan yhtään tuttua pelaajaa ei mukana ollut.

Viimeisenä päivänä Luang Prabangissa päätettiin ottaa iisiä ja suunnata edellisen päivän pyöräreissulla vahingossa löytämäämme uimapaikkaan. Paikka oli tavallaan ravintola, jossa oli kaksi isoa uima-allasta. Nautiskeltiin kenties reissun viimeisestä uimamahdollisuudesta ja auringonotosta. Illalla vielä syötiin tietysti night marketilla mahdollisimman isot annokset eurolla, joka oli tämän seisovan pöydän hinta, ei paha.

Sunnuntaina oli sitten edessä reissun viimeinen bussimatka Luang Prabangista Vientianeen, matkaa 385 km, ilmoitettu kesto 9 tuntia. Rutiinia näihin ultimatematkoihin alkaa olla jo hankittu, joten varsin hyvillä mielin lähdettiin matkaan. Tie Luang Prabangista Vientianeen on todella mutkikas ja ahdas, sekä suurilta osin onnettomassa kunnossa. Se tarkoittaa käytännössä max. 50-60 km/h vauhtia, suurimmaksi osaksi 30 km/h tai alle. Bussin pomppiessa ja kääntyillessä mutkatiellä voi kuvitella pystyykö siinä kyydissa nukkua. Jo pelkästään tuolilla pysyminen vaatii taitoa ja tuuria.

Matka alkoi lupaavasti, kun meidän bussi hajosi reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen. Ihmeteltiinkin miksi seistiin paikallaan yli puoli tuntia, kunnes meille selvisi, että kohta tulee "uusi" bussi johon me vaihdettaisiin. Kuten arvata saattaa mitään infoa asiasta ei annettu, seurasimme vain muita. No päästiin sitten jatkamaan matkaa seuraavalla bussilla, joka oli tietty tupaten täynnä, onneksi saatiin istumapaikat. Yhtä hyvin ei käynyt hieman myöhemmin kyytiin tulleelle miehelle ja hänen mukanaan matkustaneelle kukolle, kyllä kukolle!  Matka meni sen jälkeen varsin leppoisasti, jos ei lasketa hankaluuksia pysyä tuolilla töyssyissä ja tasaisin väliajoin kuulunutta kukon kotkotusta. Ihailin matkan aikana maisemia ja ohitettavien kylien meininkiä. Oli herättävää huomata elämän yksinkertaisuus ja arjen realiteetit. Pienet lapset kantoivat painavia vesiastioita kaukaa kylästä koteihinsa, suihkut tien varressa avoimella paikalla, yksinkertaiset majat joissa ihmiset asuivat yms. Tämmöistä on elämä Laosin maaseudulla. Ei mitään luksusta, mutta kaikki ihmiset hymyilevät ja ainakin näyttävät onnellisilta. Saman ilmiön on huomannut muuallakin Laosissa ja Aasiassa, ihmisten hymyilyn. Osataan nauttia elämän pienistä iloista eikä valiteta pienistä. Kaikki tämä on antanut paljon uusia ajatuksia itselle ja olen huomannut itsekin hymyileväni huomattavasti enemmän ja pienemmistä asioista, kuin Suomessa, toivottavasti sais kuljetettua saman fiiliksen kotiin saakka.
Kesken kaiken tämän haaveilun astui loppubussimatkasta pääosaan eräs saksalainen vanhempi "herrasmies". Sattumalta olin jutellut ko. hepun kanssa ennen matkaa ja kävi ilmi, että mies on matkustellut Aasiassa aiemmin paljonkin. Vaikea uskoa, sen perusteella mitä tapahtui. Ensin valitusta bussin ilmastoinnista ja ylipäänsä bussin laadusta, ei kuulemma ole mikään VIP-bussi kuten oli luvattu (Laosin standardein bussi oli oikein hyvä ja vessakin löytyi). N. 2 tuntia ennen määränpäähän saapumista mies käveli jälleen eteen ja vaati kuskia pysähtymään vessatauolle, bussin vessaa ei kuulemma voi käyttää. Kun bussi ei pysähtynyt, käveli mies eteen uudestaan ja varsin ikävään sävyyn meuhkasi ja vaati bussia pysähtymään, jotta herra pääsisi vessaan. Kanssamatkustajat lähinnä nauroivat ja ihmettelivät touhua, kyllä hävetti olla länsimaalainen. No bussi sitten pysähtyi ja patu kysyi minkälainen vessa mahtaa paikassa olla, no eipä kelvannut!? Matka jatkui n. tunnin ja sama heppu taas, tällä kertaa agressiivisemmin, meni vaatimaan pysähdystä, taisipa kuskiakin ravistella, koska bussi käyttäytyi oudosti! Bussi seis keskelle ei mitään ja herra toimittamaan tarpeensa, jonka jälkeen matka jatkui! Voi veljet mikä kaveri! Ei pitäisi yleistää, mutta miehen maanmiehistä ja naisista on tällä reissulla ollut riesaa aiemminkin. Eivät osaa käyttäytyä, mutta ei siis yleistetä, eihän.

Vihdoin päästiin perille 12 tunnin matkustamisen jälkeen ja löydettiin oikein mukava majapaikka Vientianen keskustasta.