Taupon komeista maisemista suunnattiin kohti Uuden- Seelannin pääkaupunkia Wellingtonia. Reilun viiden tunnin bussimatkan (huikeissa maisemissa tietenkin) jälkeen saavuttiin määränpäähän. Hostelliksi arpoutui tällä kertaa Downtown Backpackers, joka oli suuresta koostaan huolimatta yllättävän rauhallinen ja viihtyisä paikka. Tällä kertaa päätettiin säästää ja otettiin dormihuone ja huonekavereina oli varsin värikästä sakkia. Yksi puhui itsekseen ja heilui kalsareissa päivät pitkät välllä piereskellen, toinen kuorsasi kovempaa kuin minä parhaimmillaan (Suvin mukaan, omasta mielestäni en kuorsaa kovaa ikinä!). Edes korvatulpat, eikä ipodi onnistuneet pitämään melua loitolla. Lisäksi, kun Windywellynä tunnettu pääkaupungin tuulen ääni kuului ja myös tuntui huoneeseen saakka, ei hyvistä unista kannattanut haaveilla. No se näistä negatiivisista asioista.

Kaupunki itsessään oli varsin mukava ja viihtyisä paikka. Tulipa tehtyä ihan kunnon turistiasioita museoineen yms. Te Papan museo oli oppaissa must-listalla ja se osoittautuikin mainioksi paikaksi ollakseen museo. Museo oli niin laaja, että sen läpikäymiseen olisi mennyt useampi päivä, joten valittiin meitä kiinnostavimmat osiot. Museossa oli mm. osasto, joka kertoi mannerlaattojen liikehdinnästä aikojen saatossa, sekä huone jossa demonstroitiin vuoden 1987 tuhoisaa maanjäristystä järkyttävin videoin ja heiluvine taloineen. Uusi-Seelantihan sijaitsee mannerlaattojen taitekohdassa ja sen takia maanjäristykset ovat yleisiä. Päivittäin Uudessa-Seelannissa on 14 järistystä, joista toki suurin osa on huomaamattomia tai tosi pieniä.

Isot ja pienet örkit Te Papa museossa

Toisena päivänä matkustettiin myöskin kuuluisalla cable carilla ylös kukkulalle, jossa oli tietenkin cable car-museo. Cable car on yli 100 vuotta kuskannut ihmisiä ylös ja alas samassa paikassa. Itse museo oli varsin vaatimaton, eikä siitä sen enempää. Kyydin jälkeen käveltiin kukkulalta alas Botanic Gardenin kautta takaisin kaupunkiin. Hienoa maisemaa ja mukava reippailu perjantaipäivän ratoksi.

Lauantaina lähinnä hengailtiin ja illalla oli sitten vuorossa elämämme ensimmäinen rugbyottelu. Kyseessä oli Super Rugbysarjan avausottelu, jossa kohtasivat paikallinen Wellington Hurricanes ja Auckland Blues. Super Rugbyyn kuuluu  Uudesta-Seelannista, Australiasta ja Etelä-Afrikasta 5 joukkuetta kustakin maasta. Rugby on täällä ylivoimaisesti suurin laji ja onpa maa hallitseva maailmanmestari vuodelta 2011. Meille jaettiin ennen ottelua Hurricanesin liput, joita sitten heiluteltiin milloin sattuu, koska säännöt ei ihan täysin ollut hallussa. Kokemus oli hieno, vaikkakin tunnelmassa oli toivomisen varaa. Ehkä 36 000 vetävä stadion ja vajaat 10000 yleisöä ei ole ihan paras yhdistelmä. Menen kuitenkin mahdollisuuden tullen uudestaankin, sen verran vauhdikas peli on kyseessä ja pelaajien reidet herättävät kateutta!

Fanitusta

Seuraavana aamuna oli jälleen aikainen herätys ja saarenvaihto.Tarkoituksena oli mennä retkeilemään Abel Tasmanian National Parkkiin eteläsaaren pohjoisosaan ja bussireittimme lähin paikka puistoa oli Nelson, joten suunnattiin sinne. Nelsoniin saavuttiin sunnutai-iltapäivällä. Aamulla aikaisin lähti lautta Wellingtonista Pictoniin ja sieltä bussilla Nelsoniin. Sekä lautta, etta bussimatkan maisemat olis ollu (ja olivatkin ainakin siltä osin kun silmät pysyi auki) mahtavat, mutta edellisyönä dormitoveri piti sellasta konserttoa, että sain maksimissaan 4 tuntia unta. Meni siis matkat aika pitkälti nukkuessa.

Nelson olikin odotettua kivempi paikka. Hostelliksi valittiin Bug! Taas vaan dormi vapaana mutta huone on kiva, piha on ihana, hinta on halpa ja keittiö on vaan täydellinen. Hostelli on koristeltu kuplavolkkareilla ja se tekee paikasta aika persoonallisen. Aamupalalla munat saa nauttia kuplavolkkarista tai volkkaripakusta. Ja vihdoin keittiö, jossa on uuni, joten leivoin ekana iltana sämpylöitä ja tokana suklaakaurakeksejä! Ihanaa!

EI jaksettu heti seuraavana päivänä lähtee retkeilee, joten vietettiin ekana päivänä vaan aikaa Nelsonissa. Käppäiltiin ihailee maisemia näköalapaikalle, ja leivottiin. Kävin lenkillä ja tarkotus oli käydä biitsillä, mutta pyöriä oli vapaana vaan 1 eikä enää jaksettu sinne kävellä, kun matka oli melko pitkä.Tiistai aamuna startattiin aikaisin kohti Abel Tasmaniaa. Puiston laidalla hypättiin veneen selkään, joka tosin vielä oli traktorin perässä ja ajettiin merelle. Veneellä huristeltiin ensin kattelee hylkeitä ja Torrent Bay lahdella vene jätti meidät rannalle, josta kävelyreittimme lähti. Kävelyreitti kulki rantaviivaa pitkin ja välillä kauniissa metsämaisemissa ja n. 3,5 tunnin kävelyn jälkeen päästiin määränpäähämme, jossa nautittiin eväät. Maisemat oli todella erilaiset kun pohjoissaaren Tongariron puiston karut vuoret. Vehreitä puita ja turkoosia merta, kultaisia hiekkarantoja. Vähän kun ois palannu aasiaan. Vene tuli hakemaan meidät iltapäivästä rannalta ja käytiin kattelee vielä vähän lisää hylkeitä ja palatiin lähtöpisteeseen. Retki oli hyvä mutta nyt on melko väsynyt filis. Huominen 10 tunnin bussimatka jo vähän valmiiksi hirvittää. Onneks maisemien pitäis olla aika mahtavat!